Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
Moukarinheittäjät Silja Kosonen ja Krista Tervo etenivät naisten moukarin MM-kisojen finaaliin Tokiossa. Suvi Niiranen karsiutui finaalista. Kanadan Camryn Rogers oli karsinnan ylivoimainen ykkönen tuloksella 77,52.
Kosonen säväytti Tokiossa. Hän sai lekan lentämään peräti 75,88 metriä heti ensimmäisellä kierroksella.
– En ajatellut, että se olisi ollut noin pitkä. Se näytti olleen sellainen 74-metrinen ringistä katsottuna, mutta otan tuon, kommentoi Kosonen SUL:n tiedotteella.
– Heitto oli ihan hyväntuntuinen. Se ei ollut vielä mikään täystehoinen heitto, tai en ainakaan yrittänyt sitä. Ajattelin, että sellainen varman kova heitto, mutta kuitenkin sellainen, ettei revi ihan liikaa, Kosonen kertaili.
– Ei ole ollut ihan itsevarmin olo tällä viikolla. Ei ole mitään superpitkiä kaaria tullut treeneissä, mutta olen luottanut prosessiin. Heitto oli lähellä täydellistä, mutta en omasta mielestä antanut kaikkea, myönsi Kosonen puolestaan Ylelle.
Tervo oli Pariisin olympialaisten tavoin vaikeuksissa kahdella ensimmäisellä heitolla. Kolmannella jysähti kuitenkin 73,73, joka siivitti hänet selvästi finaaliin.
Niiranen jäi vaisuun tulokseen 66,37. Kosonen ja Niiranen olivat mukana samassa karsintaryhmässä. Niiranen paljasti Ylelle lausuneensa selvän viestin Kososelle.
– ”Olet sä kova nainen.” Nyt minä jään tänne Kristaa kannustamaan, että ääntä lähtee niin paljon kuin pohjalaisesta naisesta vain lähtee, sanaili Niiranen.
Tässä MM-kisojen ohjelma ja suomalaiset.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 50-vuotias suomalaislegenda hämmästyi itseki – Suomen ennätys syntyi Turussa
- Vaikea kausi sai hetkeksi väistyä – moukarinainen lähti irrottelemaan festareille
- Suomalaisjuoksija liekeissä Ranskassa – SE uusiksi dramaattisen loppukirin jälkeen
- Reetta Hurskeen pysäyttävä video järkyttää – kyyneleet kertoivat kaiken
- Wilma Heltelä jäi viimeiseksi – silti yksi asia sai suomalaisen hymyilemään
- Jani Sievinen palasi kilpakentille 20 vuoden tauon jälkeen – paljasti heti yllättävän tunnustuksen
- Otto Virtanen sai supertähden vastaansa – nyt mitataan suomalaisen todellinen taso
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – Vilma Ryytty paljasti, mitä kulisseissa tapahtuu
- Enni Virjonen iski taululle hurjan tuloksen helteessä – valmentaja paljasti yksityiskohdan
- Saga Andersson hurjasteli jälleen – kilpailun jälkeen paljastui yksi ratkaiseva virhe
- Wilma Heltelä jäi viimeiseksi – silti yksi asia sai suomalaisen hymyilemään
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – Vilma Ryytty paljasti, mitä kulisseissa tapahtuu
- Reetta Hurskeen pysäyttävä video järkyttää – kyyneleet kertoivat kaiken
- Enni Virjonen iski taululle hurjan tuloksen helteessä – valmentaja paljasti yksityiskohdan
- Saga Vannisen ympärillä kuohuu – nyt nousi esiin iso kysymys valmentajasta
- Suru-uutinen lentopallomaailmasta: Suomen entinen päävalmentaja on kuollut
- EM-mitalisti Kristiina Mäkelä teki yllättävän paluun – rooli vaihtui
- Otto Virtanen sai supertähden vastaansa – nyt mitataan suomalaisen todellinen taso
- Ilkka Herola täytti vuosia – maajoukkue järjesti salaisen tempauksen
- Shokkipäätös: voittamaton mestari tyhjensi pöydän yhdellä ilmoituksella