IS: Keihäänheiton olympiavoittaja myöntää olleensa yksi Mika Lehtimäen suurimmista tukijoista – ”Voin aivan avoimesti kertoa”
Kuva: Getty Images
Olympiakomitean alaisen Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki erosi maanantaina tehtävästään naisiin kohdistuneen epäasiallisen käyttäytymisen takia.
Lehtimäki sai jo viime syksynä varoituksen työyhteisön naisiin kohdistetusta epäasiallisesta käytöksestä. Varoituksesta huolimatta Olympiakomitea antoi hänelle jatkopestin huippu-urheiluyksikön johtajana.
Keihäänheiton olympiavoittaja ja Olympiakomitean hallituksessa oleva Tapio Korjus on paljastanut Ilta-Sanomille, että hallitukselle olisi pitänyt kertoa Lehtimäen saamastaan kurinpitorangaistuksesta.
– Jos kaikki faktat olisivat olleet tiskissä, kun jatkosopimusta pohdittiin, uskallan olla melko varma, että pohdinnan lopputulos olisi ollut toinen, hän sanoo IS:lle
Korjus myöntää olleensa yksi Lehtimäen suurimmista tukijoista.
– Voin aivan avoimesti kertoa, että pidin hänen jatkonsa puolesta vahvoja puheenvuoroja Olympiakomiteassa sekä ennen Pekingin olympiakisoja että varsinkin niiden loistavan onnistumisen jälkeen, hän kertoo IS:lle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Tour de France 2026: TV, aikataulu, etapit, reitti
- Motonet GP Joensuu 8.7.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa