Olympiakomitean alaisen Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki erosi maanantaina tehtävästään naisiin kohdistuneen epäasiallisen käyttäytymisen takia.

Lehtimäki sai jo viime syksynä varoituksen työyhteisön naisiin kohdistetusta epäasiallisesta käytöksestä. Varoituksesta huolimatta Olympiakomitea antoi hänelle jatkopestin huippu-urheiluyksikön johtajana.

Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori kertoi myös torstaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että hänen tiedossaan on toinenkin urheiluyhteisössä tapahtunut häirintätapaus, joka on ollut tiedossa jo pidempään.

Suomen urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani on kertonut tapauksesta oman mielipiteensä Ilta-Sanomille.

– Tässä manifestoitui kaksi tunkkaisen suomalaisen urheilujohtamisen keskeistä ongelmaa. Ensimmäinen on sukupuolittunut vallankäyttö. Toinen on läpinäkymättömyys päätöksenteossa ja pienet piirit, hän sanoo IS:lle.