Keihästähti Johannes Vetter saapuu kesällä Suomeen – kisajärjestäjät myös ME:n haltijan perässä: ”Tämän hetken yksi kovimmassa nosteessa olevista yleisurheilijoista”
Kuva: Getty Images
Orimattilassa käydään kesäkuun 22. päivänä kansainvälisesti poikkeuksellisen kovatasoinen miesten keihäs- ja naisten kolmiloikkakilpailu.
Keihäskisaa tähdittävät viime vuoden maailman ylivoimainen tilastoykkönen ja useissa kisoissa yli 90 metrin keihäskaaria heittänyt Johannes Vetter sekä viime vuoden tilastokakkonen, Turussa 89.55 heittänyt puolalainen Marcin Krukowski. Lisäksi kisassa tullaan näkemään Suomen sekä maailman kärkiheittäjiä.
– Myös viime vuonna Orimattilassa kisanneeseen 87 metrin latvialaiseen Gatis Cakssiin on oltu yhteydessä, ja sieltä on ollut kiinnostusta. Viron 90 metrin mies Magnus Kirt on toipunut vammoistaan ja myös kiinnostunut osallistumaan, kisojen urheilijahankinnoista vastaava Veini Holopainen sanoi Orimattilan Jymyn tiedotteessa.
Naisten kolmiloikkaa tähdittää Orimattilan Jymyn Kristiina Mäkelä. Sielläkin kisaan haetaan maailman kärkinimiä mukaan. Keskusteluja on avattu mm. ukrainalaista sotaa pakoon lähteneen pituushyppääjä-kolmiloikkaaja Maryna Bekh-Romanchukin sekä jopa olympiavoittajan ja tuoreen maailmanennätyksen haltijan Yulimar Rojaksen suuntaan.
– Yulimar on tämän hetken yksi kovimmassa nosteessa olevista yleisurheilijoista tuoreella maailmanennätyksellään, ja myös hintalappu on sen mukainen, Holopainen myönsi.
Orimattilan Tähtien kisat on Urheiluliiton uusi kisakonsepti, jossa keskitytään kahteen lajiin. Lisää urheilijoita tullaan julkaisemaan toukokuun aikana.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Karu totuus paljastui TV-kuvista – uskomaton ME-tulos heitettiin roskakoriin!
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”