IL: Suomalaisella urheilumiehellä lähti täysin lapasesta alkoholin kanssa – nyt tuli tuomio
Kuva: Getty Images
Naisten Superpesiksen Roihuttarien päävalmentaja ja pelinjohtaja Pasi Niemelä on saanut tuomion rattijuopumuksesta.
– Saimme tiedon Niemelältä itseltään pian tapahtuneen jälkeen ja asia käsiteltiin seuran johtokunnassa välittömästi. Emme missään tapauksessa hyväksy tekoa, ja olemme käyneet asian huolellisesti hänen kanssaan läpi. Niemelä on saanut meiltä kirjallisen huomautuksen asiasta, ja olemme yhdessä sopineet tuolloin jatkotoimenpiteistä ja tilanteeseen ulkopuolisen avun hakemisesta, kertoo seuran puheenjohtaja Minna Koivisto Roihuttarien verkkosivuilla.
Niemelä jatkaa seuran palveluksessa Roihuttarien päävalmentajana ja pelinjohtajana.
– Emme jätä Niemelää asian kanssa yksin, vaan teemme parhaamme ollaksemme tukena. Korostamme kuitenkin, että tapahtunut ei voi toistua, emmekä hyväksy tapahtunutta millään tasolla, Koivisto sanoo.
Iltalehti kertoo, että poliisin esitutkintapöytäkirjan mukaan Niemelä oli nukkunut autossa, kun poliisi löysi hänet. Mies puhalsi sitten 2,4 promillen lukemat. Verikokeissa alkoholipitoisuudeksi todettiin 2,81 promillea. Niemelä sai toiminnastaan 70 päiväsakkoa, joka on hänen tuloillaan 1 330 euroa. Rattijuopumus tapahtui joulukuussa 2021.
Niemelä teki myös maineikkaan pelaajauran.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- MM-kisoihin iso sääntömuutos – varoitussääntöihin täyskäännös
- Loukkaantunut raskaansarjan jätti tekee comebackin – vastassa tyrmäyskone
- Unelmista totta – Eero Hirvosen matkaa juhlistetaan erityisellä tavalla
- ME-juoksijan aamupala hämmästyttää – näillä eväillä syntyi alle kahden tunnin maraton
- Pituushypyn harvinainen temppu – urheilija teki mahdottomasta totta
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- Johannes Hösloft Kläbo saattaa jättää maajoukkueen – iso muutos mahdollinen
- Heikki Kovalainen julkaisi pysäyttävän kuvan
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Pituushypyn harvinainen temppu – urheilija teki mahdottomasta totta
- Nyt pamahti – yleisurheilun 30-kertainen arvokisamitalisti palaa radoille
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- Hiihdon tuore olympiamitalisti vaativaan leikkaukseen
- ME-juoksijan aamupala hämmästyttää – näillä eväillä syntyi alle kahden tunnin maraton
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa
- MM-kisoihin iso sääntömuutos – varoitussääntöihin täyskäännös