Norjalaisen puheet olivat liikaa – Venäjän hiihtotähti latasi nyt ”salaisuuden” hiihtomaailmasta

Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n hiihtopomoihin kuuluva Vegard Ulvang on herätellyt Norjassa keskustelua lajin tasa-arvosta. Kaikkia ex-hiihtäjän puheet eivät miellytä.
Ulvang kertoi toivovansa, että naiset kilpailisivat jatkossa yhtä pitkillä matkoilla kuin miehet. Jos toive toteutuisi, nähtäisiin jatkossa siis esimerkiksi naisten 50 kilometrin hiihtokisoja.
Venäjän hiihtotähti Veronika Stepanova ei voi hyväksyä Ulvangin ehdotusta. Hän avautui miehen puheista sosiaalisessa mediassa.
– Missä maailmassa hän oikein elää? Yhteys todellisuuteen on kadonnut. Erityisesti naisten 50 kilometrin kisan osalta.
Stepanovan mukaan esimerkiksi televisioyhtiöt eivät pitäisi uudistuksesta, kun kisat pitkittyisivät.
– Kuka sitä oikein katsoisi? hämmästeli Stepanova.
– Olemme jo keskustelleet yhdessä mahdollisuudesta hiihtää yli 30 kilometrin kisoja maailmancupissa. Voin kertoa teille salaisuuden: En ole tavannut yhtään sellaista haluavaa ihmistä! Voi sellaisia olla, mutta he ovat ehdottomasti vähemmistössä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Mitä sekoilua: Lauri Markkasen touhu Susijengin pukukopissa ällistyttää maailmalla
- IS: Suomen yleisurheilutähti löysi rakkauden – paljasti nyt karun totuuden
- Jasmi Joensuu nöyryytti Suomen muita hiihtotähtiä – sitten selvisi nolo tosiasia
- Yksi sana riitti – Alisa Vainion valmentajalta jäätävä heitto Ylen haastattelussa
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken