Se päättyi nopeasti! Suomen olympiatähti pakotettu kovaan ratkaisuun
Kuva: Getty Images
Kilpakävelijä Aku Partanen ei onnistunut lauantaina Portugalissa järjestetyssä kilpailussa. Tokion olympialaisten 50 kilometrin kävelyn yhdeksänneksi sijoittunut Partanen jätti leikin nyt kesken jo yhdeksän kilometrin jälkeen.
– Kilpailuun valmistavissa treeneissä oli jo kankeutta ja nihkeyttä. Kilpailussa huomasin jo varhain, ettei ollut isku päällä. Jalat tuntuivat väsyneiltä enkä päässyt rytmiin kiinni. Oli järkevämpi keskeyttää, kuin tulla rauhassa maaliin, koska en olisi saanut sijoituspisteitäkään, Partanen sanoi SUL:n tiedotteella ja viittasi Kansainvälisen yleisurheiluliiton rankingpisteisiin.
Partanen on käytännössä jo varmistanut paikan Eugenen MM-kilpailujen 35 kilometrille. Alkukesän aikana hänen tavoitteensa on koota pisteet myös 20 kilometrille. Seuraava 20 kilometrin startti on jo kahden viikon päästä Alytusissa, Liettuassa.
– Uskon, että tämä tilanne korjautuu, kun saan tehtyä tasavauhtista kävelytreeniä ja jalat taas voimakkaan tuntuisiksi. Eli synkkyyteen en ole vaipumassa, Partanen tuumi.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!