Suomalaisheittäjä muutti Yhdysvaltoihin – avautui Ylelle rankasta kokemuksesta: ”En olisi uskonut, että kulttuurishokki olisi näin paha”
Suomalainen moukarinheittäjä Sara Killinen päätti valita reilu vuosi sitten valita hieman erilaisen tien urheilu-uransa suhteen. Killinen päätti nimittäin siirtyä Yhdysvaltojen yliopistomaailmaan.
Urheilullisesti se on tuonut selvästi upeaa tulosta. Tänä keväänä tuli uusi ennätys 69,50. Nainen on nyt Suomen kautta aikojen tilaston kuudentena.
181-senttinen lahjakkuus on myöntänyt Ylen haastattelussa, että sopeutuminen Yhdysvaltoihin on ollut haastavaa. Lapuasta kotoisin oleva Killinen kertoo ikävöivänsä suomalaista ruokaa. Yhdysvaltalaisten kommunikointitavat olivat myös hänelle ongelmallisia.
– En sano, että siviiliminäni olisi ollut kadoksissa, mutta olen joutunut löytämään itseni uudestaan. Minun on pitänyt miettiä, mitä oikein haluan elämältä. Enkä olisi uskonut, että tämä kulttuurishokki olisi näin paha.
– Näin kaiken negatiivisesti, koska olin siinä kulttuurishokissa. Jos ei itse muuta ulkomaille, sitä ei ymmärrä, miten se kulttuuri voi vaikuttaa ja miten paljon voi itse olla sidoksissa omaan kulttuuriin, avasi Killinen Ylelle.
Suomen naisten moukarin taso on kova. Krista Tervo ja Silja Kosonen ovat lajin johtotähdet kotimaassa.
Tästä Ylen juttu, jossa enemmän aiheesta.
LUE MYÖS:
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- Jari Isometsältä tylyä vihjailua Iivo Niskasesta
- Entinen maajoukkuekaveri sanoi IL:lle suoraan näkemyksensä Krista Pärmäkoskesta
- Uusi aluevaltaus: Annimari Korte teki kovan tempun MM-kisoissa
- Hiihtotähti Jasmi Joensuu teki melkoisen muodonmuutoksen
- Johannes Kläbon kuppi meni nurin – tylyä toimintaa Rukalla
- Suvi Minkkinen veti heti johtopäätöksiään – merkittävä muutos viime kauteen
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Suomen hiihtotähti heitti hanskat tiskiin – Virpi Sarasvuon reaktio oli harvinaisen selvä
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Hiihtonainen näytti ovea – Ville Nousiainen puhui nyt suunsa puhtaaksi Ylellä
- Shokkikäänne: Ylen hiihtolähetyksessä tippui uutispommi
- Johannes Kläbo katsoi Iivo Niskasen menoa – lausui IL:lle tylyn tuomionsa
- Johannes Kläbon kuppi meni nurin – tylyä toimintaa Rukalla
- Venäjän hiihtotähti ei voinut käsittää, mitä suomalainen hiihtäjä sanoi hänelle päin naamaa
- Aino-Kaisa Saarisen mitta täyttyi Ylellä – nämä miehet saivat kuulla kunniansa