Urheilutähden voima ällistytti Arnold Schwarzeneggeriä – nosti yhtäkkiä hänet yhdellä kädellä ilmaan
Kuva: Getty Images
Kehonrakentajana huiman uran tehnyt Arnold Schwarzenegger on tavannut vuosien saatossa monenlaisia muskelimiehiä. Korislegenda Wilt Chamberlain on kaikesta päätelleen yksi niistä, joka on tehnyt suuren vaikutuksen Hollywood-tähteen.
Schwarzenegger kertoi huimasta kokemuksestaan Chamberlainin kanssa aikanaan B.S. Reportin haastattelussa. Mies treenasi samalla salilla NBA-legendan kanssa.
– Hän tuli salilla ja teki ranskalaisia punnerruksia (tricep extension) – isot kaverit tekivät niitä noin 120 paunalla (54 kiloa). Hän tuli ja painoina oli noin 150–170 paunaa (68–77 kiloa). Niin vahva hän oli. Hän nosti minut yhdellä kädellä kuin ei mitään, hämmästeli Schwarzenegger.
Schwarzenegger tutustui Chamberlainiin myös yhden elokuvan kuvauksissa. Siellä oli mukana showpainitähti Andre the Giant, joka oli hänkin valtava karju.
– Muista, kun Andre the Giant ja Wilt Chamberlain, joiden kanssa kävimme monta kertaa syömässä Mexico Cityssä tehdessämme elokuvaa, vitsailivat, että he voisivat nostaa minut ylös ja saada minut näyttämään kuin pieneltä kärpäseltä. He olivat niin vahvoja. Se oli naurettavaa.
Chamberlain kuoli 63 vuoden iässä vuonna 1999. Andre the Giant eli André Roussimoff menehtyi 46-vuotiina vuonna 1993.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vuoden urheilijalta heti kova temppu!
- Vuoden urheilija on valittu – tässä ovat kaikki Urheilugaalassa palkitut
- Lupaavaa! Harri Heliövaara lähellä finaalia Australiassa
- IL: Manchester United Sotkamon pesäpallostadionille
- Janni Hussista kova rallipaljastus!
- Norjan mäkiskandaalista napsahti nyt iso rangaistus
- Urheilucast: Tappara teki megaluokan sopimustarjouksen Liigan supertähdelle!
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- Jääkiekkotähti ja pikajuoksija – uudesta superparista kuvat julki!
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- Jääkiekkotähti ja pikajuoksija – uudesta superparista kuvat julki!
- Vuoden urheilija on valittu – tässä ovat kaikki Urheilugaalassa palkitut
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Lupaavaa! Harri Heliövaara lähellä finaalia Australiassa
- Urheilucast: Tappara teki megaluokan sopimustarjouksen Liigan supertähdelle!
- Ruotsin hiihtotähti katosi yllättäen
- Riitta-Liisa Lassila jakoi itkuisen kuvan somessa
- Norjan mäkiskandaalista napsahti nyt iso rangaistus
- Norjan ampumahiihtotähti ulos maailmancupista