Venäjä pihalle maailmancupista? Kansainvälinen hiihtopomo povaa Aleksandr Bolshunoville ja muillle shokkiuutista
Kuva: Getty Images
Venäjän tulevaisuus hiihtomaailmassa puhuttaa. Parhaillaan järjestetään kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n kongressi Milanossa. Siellä ei ratkaista maan hiihtäjien osallistumista ensi kauden kisoihin, mutta asialla on spekuloitu avoimesti.
Paikkansa FIS:n maastohiihtokomitean johtajana jättävä Vegard Ulvang on esittänyt VG-lehdelle oman näkemyksensä tilanteesta. Ulvang uskoo, että Venäjällä ei ole lähitulevaisuudessa asiaa hiihtokisoihin.
Venäjään on kohdistettu paljon taloudellisia sanktioita. Ulvangin mielestä kansainvälisen hiihtoliiton on vaikea lähteä sooloilemaan liikaa.
– Se on dramaattista. Olemme osa maailmaa. Näen osan keskustelusta lännessä ja idässä, ja näyttää siltä, että kaikki idässä eivät ole ymmärtäneet tilanteen vakavuutta. On riski siihen, ettei heitä nähdä pitkään aikaan kilpailuissa. Emme voi kilpailla ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, kommentoi Ulvang VG:lle.
Ulvang väitti, että hänellä ei ole mitään sisäpiirin tietoa asiasta. Hän ei kuitenkaan näe paljon vaihtoehtoja.
– Uskon FIS:n päättävän niin, vaikken tiedä asiasta mitään. Se on vaikea kysymys. Etenkin maastohiihdolle, koska Venäjä on suurmaa. Maailmancup ilman sitä on jotain muuta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Iivo Niskanen
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne