Yle: Suomalaisurheilijan dopingkäry hämmästytti – tämä antidopingtoimija ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa
Kuva: Getty Images
Suomen urheilun eettinen keskus SUEK tiedotti perjantaina, että se on määrännyt fitnessurheilija Mika Vähämäelle kolmen vuoden urheilun toimintakiellon dopingrikkomuksesta. Tapaus on herättänyt keskustelua.
Vähämäki antoi 5.10.2021 ja 29.10.2021 kilpailun ulkopuolella dopingnäytteet, jotka sisälsivät testosteronia. Se on luokiteltu anaboliseksi aineeksi.
Vähämäki on fitnessurheilun lisäksi kilpaillut myös elektronisessa urheilussa. Hän sijoittui digitaalisen rata-autoilun SM-finaalissa yhdeksänneksi kolme päivää ennen ensimmäistä testinäytettä, kertoo Yle.
Suekin lakiasiainjohtaja Petteri Lindblom kommentoi tapausta Ylelle. Hänen kertoi, ettei antidopingtoimijoilla ole mahdollisuutta tarkistaa testauksen kohteeksi joutuvien urheilijoiden kaikkia mahdollisia kilpailulisenssejä dopingkäryn jälkeen. Se teki Vähämäen tapauksesta erikoisen.
– Omalla, viisi vuotta kestäneellä Suek-urallani tämä on ollut ensimmäinen kerta, kun jälkikäteen ilmenee urheilijan kilpailevan toisessakin lajissa tällä tasolla, sanoi mies Ylelle.
Tässä Ylen juttu, jossa laajemmin tapauksesta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Yleisurheilun EM-kisat 2026: Tulokset ja mitalitaulukko
- Aleksi Valavuori julkaisi pysäyttävän kuitin – koko velka on maksettu valtiolle
- Silja Kosonen joutuu sivuun – EM-finaalin jälkeen tuli karu tieto
- Alisa Vainion isä paljasti ajatuksensa hurjasta juoksusta – ”Sanattomaksi vetää”
- Emma Tainio joutui kisaturistin rooliin – avautuu nyt kokemuksesta
- IS: Mustafe Muuse teki kovan ratkaisun – ura saa uuden suunnan
- Ella Junnilalta paljastus EM-finaalin jälkeen – ”Olen tullut tähän niin vaikeasta tilanteesta”
- Ilona Mononen avautui EM-finaalin jälkeen – ”se tulee vielä”
- Tätä ei ole nähty EM-maratonilla – Alisa Vainio teki historiaa
- Aleksi Valavuori tylyttää Ylen kaksikkoa: ”Suomalainen selostusp*ska”
- Kultaa luvassa? EM-kisat tänään 16.8.2026: Aikataulu, tv-lähetykset, päivän suomalaiset
- IS: Mustafe Muuse teki kovan ratkaisun – ura saa uuden suunnan
- Aleksi Valavuori tylyttää Ylen kaksikkoa: ”Suomalainen selostusp*ska”
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Ella Junnilalta paljastus EM-finaalin jälkeen – ”Olen tullut tähän niin vaikeasta tilanteesta”
- Tätä ei ole nähty EM-maratonilla – Alisa Vainio teki historiaa
- Emma Tainio joutui kisaturistin rooliin – avautuu nyt kokemuksesta