Anni Vuohijoki paljasti HS:lle – Pekingin korttipöydässä puhuttiin ”mittavista orgioista”

Painonnostaja Anni Vuohijoki on kommentoinut Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa, mitä tapahtui Pekingin olympialaisten kuuluisassa korttiringissä. Olympiakomitean edustajana paikalla ollutta Vuohijokea epäiltiin myöhemmin epäasiallisesti käytöksestä. Suomen urheilun eettinen keskus SUEK lopetti lopulta tutkinnan, kun tapauksella ei ollut asianomistajia.
Vuohijoki kertoi menneensä pelaamaan korttia. Häntä pyydettiin mukaan, kun ringistä puuttui yksi pelaaja. Julkisuudessa on kerrottu, että pöydässä oli Leijonien varapelaajia, jotka majoittuivat samassa hotellissa Vuohijoen kanssa.
Vuohijoki myönsi Kuukausiliitteessä, että hänen suustaan tuli roisia tekstiä. Vuohijoki kertoi esimerkkejä siitä, mitä korttiporukassa juteltiin.
– Lopulta hän (Vuohijoki) suostuu kuitenkin antamaan pienen tyylinäytteen. Pöydässä vitsailtiin esimerkiksi huhuista, joiden mukaan olympialaisissa on käynnissä mittavat orgiat. Vitsailtiin myös kondomien jakelusta, sillä hotelleihin oli jaettu varmuusvälineitä — kokoa XL. Joku pelaaja sanoi naureskellen, ettei sellaisille ole muuta käyttöä kuin ilmapallona.
– Vuohijoki muistaa myös sanoneensa, että urheilijoille fiksumpi tapa rentoutumiseen olisi päihteiden sijaan esimerkiksi runkata tai harrastaa seksiä, kerrotaan Kuukausiliitteen jutussa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää