IL:ssä synkkä paljastus Mika Lehtimäen tapauksesta
Iltalehti on kertonut lisätietoja huippu-urheilujohtajana toimineen Mika Lehtimäen tapauksesta. Lehti kertoo lähteisiinsä vedoten, että Olympiakomitean hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori oli alusta saakka tietoinen Lehtimäkeen kohdistuneista vakavammista syytöksistä.
Vapaavuoren julkisuudessa antamista kommenteista on voinut ymmärtää, että hän sai tietää fyysistä kajoamista ja valta-aseman väärinkäyttöä koskevista syytöksistä vasta tänä keväänä. Iltalehden mukaan Vapaavuori sai tietää syytöksistä jo, kun niitä selvitettiin Olympiakomitean johdolla.
Lehtimäki sai alkuvuodesta jatkopestin syksyn tapahtumista huolimatta. Olympiakomitean hallituksesta vain puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat tiesivät Lehtimäen syksyllä saamasta varoituksesta.
Lehtimäki sai varoituksen epäasiallisesta käytöksestä. Varoitukset perusteena olivat miehen lähettämät viestit. Hän kiisti syytökset epäasiallisesta koskettelusta ja valta-aseman väärinkäytöstä.
Kun Lehtimäki erosi paikaltaan asian noustua julkisuuteen maaliskuussa, kommentoi Vapaavuori asiaa Ylelle.
– En muuten voisi kommentoida ollenkaan, mutta koska Lehtimäki on itse kertonut, että hän on saanut varoituksen epäasiallisesta käytöksestä, niin voin vain vahvistaa tämän. Kun varoitus on annettu epäasiallisesta käytöksestä eikä seksuaalisesta häirinnästä, tällä perusteella voi todeta, että kyse ei ole fyysisestä kajoamisesta, sanoi Vapaavuori Ylelle.
Tästä Iltalehden laaja juttu, jossa enemmän tapauksesta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn