Shokkipäätös hämmästyttää Suomessa – Perttu Hyvärinen antoi palaa IS:ssä
Kuva: Getty Images
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS laittoi kunnolla tuulemaan toukokuun lopussa kevätkongressissaan Milanossa. Siellä tehdyt päätökset ovat aiheuttaneet soraääniä myös Suomessa. Hiihtäjä Perttu Hyvärinen on nyt kommentoinut niitä Ilta-Sanomille.
FIS päätti, että jatkossa ei hiihdetä enää 15 tai 30 kilometrin kisoja. Sprinttien lisäksi vedetään 10:n, 20:n ja 50 kilometrin hiihtoja.
Kansainvälinen hiihtoliitto on tehnyt viime vuosina paljon päätöksiä nopealla aikataululla. Hyvärisen mukaan asia hämmästyttää hiihtopiireissä.
Hyvärinen myönsi Ilta-Sanomille, että tilanne on erikoinen ja vaikea hyväksyä.
– Puhumme perinteikkäästä lajista ja huippu-urheilusta, niin kyllä tämä tulee ihan liian nopealla tahdilla. Hädin tuskin ehdimme valmistautua, kun uutta päätöstä tulee. Emme voi yhtäkkiä muuttaa koko lajia suunnasta toiseen, kun meillä on ollut hyvät toimintamallit, joilla on rakennettu lajia isosti tiettyyn suuntaan.
– Kyllä tässä malttia vaaditaan, Hyvärinen näki Ilta-Sanomissa.
Tässä Ilta-Sanomien juttu, jossa Hyvärinen avaa enemmän ajatuksiaan asiasta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet