Suomalaisheittäjä täräytti kakkoseksi huimissa olosuhteissa
Kuva: Getty Images
Tuomas Seppänen on sijoittunut kakkoseksi Fränkisch Crumbachin moukarifestivaaleilla Saksassa. Seppänen heitti kauden parhaan tuloksensa 74,77 metriä.
Kilpailu heitettiin vaihtelevassa säässä. Saksalaisen Merlin Hummelin voittoheitto 75,66 tuli toisella kierroksella.
– Pari ensimmäistä kierrosta heitettiin kuivasta ringistä ja sitten oli märkää, kun vettä tuli välillä kaatamalla. Hummel pääsi livauttamaan voittoheiton kuivasta ringistä, Seppänen kertoi SUL:n tiedotteella.
Seppänen oli varmassa kunnossa. Ensimmäinen heitto kantoi vain 71,51, mutta sen jälkeen tuli tasainen ja hyvätasoinen sarja: 73,88, 73,67, 73,71, 73,69 ja 74,97.
– Oli hyvä päivä. Heitossa oli teknisesti pientä hakemista, mutta kroppa oli hyvässä kunnossa. Siinä oli aineksia heittää pikkuisen pidemmällekin, Seppänen arvioi.
Hyvän heittovireen taustalla olivat Seppäsen mukaan hyvähenkisen kilpailun mainio tunnelma ja onnistunut harjoittelu viime kilpailujen välissä.
– Tämä oli kolmas kilpailu kymmenen päivän sisään ja se toi parhaan tuloksen. Se kertoo, että olen onnistunut treenaamaan fiksusti. En liikaa enkä liian vähän. Tätä täytyy jatkaa, Seppänen sanoi ja kiitteli Fränkisch Crumbachin kilpailun tunnelmaa.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn