Lääkärit eivät suostuneet tutkimaan suomalaisjuoksijaa – lopulta ikävä totuus paljastui
Pikajuoksija Karoliina Kujanpää on kertonut ikäviä uutisia Instagramissa. Nainen paljastaa Instagramissa, että hän ei kilpaile tänä kesänä.
– Keväällä arki ja treenit kesäkautta kohden kulki oikein kivasti, kunnes korona astui kuvioihin. Sairastetun koronan jälkeen alkoi oireilu: vasemman puolen rinnan pistoja, väsymystä, huonovointisuutta ja heikentynyttä suorituskykyä yms. Oireilut alkoivat Teneriffalla, jonka takia kävin myös tutkimuksissa Teneriffan sairaalassa. Tutkimuksista ei kuitenkaan löytynyt mitään hälyttävää. Sain kuitenkin kehoituksen käydä vielä Suomessa tutkimuksissa, aloitti Kujanpää.
Suomessa kaikki ei kuitenkaan mennyt putkeen. Kujanpää valotti asiaa enemmän.
– Kävin kolmella eri lääkärillä, mutta kukaan kolmesta lääkäristä ei suostunut tutkimaan minua, koska minut oli jo tutkittu Teneriffalla ja ulkoapäin näytin hyvävointiselta. Lääkärit kehottivat jatkamaan elämää täysin normaalisti sekä jatkamaan harjoittelua. Ja näin myös tein, mutta oireet yhä jatkuivat ja jatkuivat. Lopulta pääsin UKK-instituutin urheilulääkärille, joka otti oireet tosissaan ja passitti sydämen magneettikuvauksiin. Magneetin löydöksenä olikin sydänlihastulehduksen jälkitila.
– Tällä hetkellä mennään terveys edellä ja toipumista seurataan. Tämän takia kesän kisakausi jää mun osalta valitettavasti välistä, mutta pian onneksi pääsen aloittamaan edes kevyen harjoittelun ja myöhemmin myös uuteen kauteen valmistautumisen, päätti Kujanpää.
21-vuotias Kujanpää teki viime vuonna uuden ennätyksensä 11,81. Hänet valittiin viime vuonna Valkeakosken Vuoden urheilijaksi.
LUE MYÖS:
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken
- Armand Duplantis villiintyi voitonjuhlissa – juomat lensivät päälle
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Night 2026: Ottelijat, tulokset, uutiset
- Tätä Iivo Niskasen seuraajat osasivat odottaa – nyt tuli suloinen paljastus
- Suomi teki historiaa Nokia Arenalla – EM-kotikisat saivat hurjan käänteen
- Jere Karalahti esiintyi nyrkkeilykehässä – yksi asia jäi saavuttamatta: ”Ehkä tulevaisuudessa”
- Ampumahiihdosta iloinen perheuutinen – kaksi tähtinimeä odottaa vauvaa
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen
- Suomi teki historiaa Nokia Arenalla – EM-kotikisat saivat hurjan käänteen
- Podcast: Nanna Karalahti tyrmää hurjan palkkioväitteen – ”Ei ollut kyllä totta”
- Ruotsalaistähti joutui salailemaan totuutta – sitten tuli karu pettymys
- Tätä Iivo Niskasen seuraajat osasivat odottaa – nyt tuli suloinen paljastus
- Tätä norjalaistähti ei sulattanut – järjestäjiltä outo ennustus
- Alisa Vainio jyräsi SM-kultaan – katse oli jo Berliinissä
- Minja Korhonen: merkittävä sopimus!