Suomalaistähti romahti Eugenessa – valmentajalta lateli karua faktaa
Aku Partanen oli viime vuonna yksi Suomen suurista onnistujista Tokion olympialaisissa. Yhdeksänneksi 50 kilometrin kävelyssä Japanissa sijoittunut Partanen joutui pettymään Eugenen MM-kisoissa. Hänet hylättiin 35 kävelyssä.
Partanen on kärsinyt selkävaivoista. Ne tuovat tekniikkaongelmia, jotka johtivat hylkäykseen jo 11 kilometrin kohdalla.
– Minulla oli tekniikkahaasteita keväällä. Niitä on kesän aikana pyritty korjaamaan ja minun mielestäni mentiin eteenpäin ja kävely oli parempaa, Partanen avasi SUL:n tiedotteella.
– Nyt lantio, jalka ja selkä eivät ihan toimineet niin kuin olisi pitänyt. Tuntui, että en päässyt askeleen päälle rennosti. Olin pikkaisen jäljessä, jouduin jännittämään askelta ja siksi jalka tuli korkealta maahan.
Eugenen kisan ongelmien taustalla oli viimeistelyharjoituksessa Suomessa tullut selkävaiva.
– Matkustamisen tuoman pitkän istumisen jälkeen Creswellissä harjoittelu oli haastavaa. Jouduin jättämään muutaman viimeistelytreenin kesken, Partanen kertoi.
– Selkä hoidettiin leirillä joka päivä kuten myös täällä Eugenessa. Se oli viimeiset 3-4 päivää ihan hyvä, enkä uskonut, että se alkaisi uudestaan vaivata. Sen verran kuitenkin rajoitti liikettä, että minusta tuntuu, etten saanut askelta toimimaan niin kuin pitäisi.
Partasen valmentaja Valentin Kononen näki myös saman.
– Akun lantio ei liikkunut normaalisti, sen liike oli rajoittunut. Aku käveli suoralla selällä jolloin ponnistus jäi kesken, Kononen sanoi SUL:n tiedotteella.
Kononen ja Partanen eivät osanneet onko kaikki saatavissa kuntoon elokuisiin Münchenin EM-kisoihin.
– Se riippuu sitä, miten tuo vaiva saadaan kuntoon. Mitään lääkettä siihen ei voi antaa. Sitä hoidetaan hieronnalla ja fysikaalisella hoidolla, Kononen sanoi.
KATSO MYÖS: Yleisurheilun MM-kisojen erikoissivu
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla