Yleisurheilun MM-kisoista suomalainen katastrofi? – IL:lle jäätävä arvio

Suomi lähtee Eugenen MM-kisoihin peräti 36 urheilijan joukkueella. MM-kisarajan ylittäneitä urheilijoita ei ole valtavasti. Mukaan on päästy pääosin ranking-systeemin ansiosta.
Esimerkiksi Ruotsi ja Norja, jotka ovat nykyään kovempia yleisurheilumaita, lähtevät kisoihin pienemmillä joukkueilla.
Jotkut ovat jopa kääntäneet katseensa elokuun EM-kisoihin Münchenissä. Asiantuntija Arto Bryggare on nostanut asian esiin Iltalehdessä. Hän povaa suomalaisille vaikeuksia Eugenessa.
– Monelle suomalaiselle tulee kovaa kyytiä. Toivon, ettei MM-keikalla ole kielteistä vaikutusta EM-kisoihin, mikä monelle näistä on kauden ykkösjuttu. Näen riskin, että kun ollaan 10 tunnin aikaeron päässä, niin ei se ole naps-naps-juttu, että valmistaudutaan ja tullaan ensin Kalevan kisoihin ja sitten EM-kisoihin, arvioi mies Iltalehdelle.
Bryggare myöntää, että odotukset ovat varsin matalat.
– Odotukset ovat aika alhaalla. Yksikin mitali on myönteinen juttu. Ollaan valitettavasti valuttu Pohjoismaissakin sijalle neljä. Se ei ole yleisurheilussa valtavasti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas