Nyt kävi näin – suomalaistähdeltä ”kohtalokas” virhe

Yhdistetyn kesä-GP:ssä Oberwiesenthalissa kilpailtiin sekajoukkuekilpailu. Suomen joukkue (Ilkka Herola, Annamaija Oinas, Minja Korhonen ja Otto Niittykoski) taisteli neljänneksi.
Suomi oli mäkiosuuden kuudes. Herola leiskautti peräti 105 metrin hypyn, mutta horjahti rajusti alastulossa.
– Kyllä se kyykkäys jäi harmittamaan. Se jäi lopputuloksen kannalta varmaan aika kohtalokkaaksi. Joukkueena oli kuitenkin tosi hienoa suorittamista, rullilla varsinkin oltiin tänään vahvoja. Oli hienoa ensimmäistä kertaa omallakin uralla kisata tällainen sekajoukkuekilpailu. Loppuun asti oli jännä taistelu, kommentoi Herola Hiihtoliiton tiedotteella.
Niittykoski taisteli ankkuriosuudella kolmossijasta mutta taipui lopulta Itävallan Martin Fritzille.
15-vuotias Minja Korhonen debytoi kansainvälisissä kisoissa upeasti. Nuorukainen sai Herolalta erityismaininnan.
– Ei olisi hirveästi tuon paremmin voinut vetää, kohtuullisen hieno uranavaus näissä piireissä. Hienoa oli nähdä. Odotellaan jännityksellä, että mitä huomenna (sunnuntaina) tapahtuu, pohti Herola.
Valmentaja Antti Kuisma kiitteli myös joukkueen esitystä.
– Lupauksia antava kilpailu meiltä tänään. Mäessä selvästi muhii iso potentiaali, vaikka tänään ei kaikki siellä päässä osunutkaan kohdalleen. Silti oltiin podiumin syrjässä kiinni, ollaan hyvin pelissä mukana, näki Kuisma Hiihtoliiton tiedotteella.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Rakkautta ilmassa: Suomalaisen yleisurheiluparin unelma toteutui