Suomalainen yleisurheilija koki järkyttävän kohtalon – ”Miten tämä on edes mahdollista”
Seitsenottelija Jutta Heikkisen terveysmurheet jatkuvat. Nainen on nyt kertonut Instagramissa surullisia uutisia faneilleen.
– Huonoja uutisia.. Useampi ortopedi katsoi minun magneettikuvat, ja selvisi, että viime syksynä tehty kantaluun hionta & tulehdusmuutosten poisto -leikkaus ei ole mennyt niinkuin sen olisi pitänyt, vaan tilanne on päinvastoin huonompi kuin ennen leikkausta. En voi ymmärtää, että miten tämä voi olla edes mahdollista ja tuntuu niin epäreilulta, että koko viime vuoden leikkaus ja kuntoutusprosessi on mennyt täysin hukkaan, päivitteli Heikkinen.
Uutinen oli erittäin ikävä, sillä Heikkinen odotti viikonloppuna järjestettäviä kotikisojaan innolla. Kalevan kisat järjestetään siis Joensuussa. Heikkinen on nelinkertainen seitsenottelun Suomen mestari.
– Odotin koti Kalevan Kisoja enemmän kuin mitään muuta, ja olen niin surullinen ja pettynyt, kun taas minun unelmat murskautui.
– Nyt ainut vaihtoehtoni on mennä uuteen samanlaiseen leikkaukseen, joka on mahdollisimman pian. En ole vielä halunnut edes ajatella, että miten rankkaa se tulee taas olemaan ja mistä kerään voimat uuteen kuntoutusprosessiin. Olen viimeiset vuodet antanut urheilulle paljon enemmän, kuin mitä olen siltä saanut, ja olo on aika väsynyt. Nyt tarvitsen pienen hengähdystauon, ja koitan löytää iloa elämän muista jutuista.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- SM-finaali sai uskomattoman käänteen – Saara Keskitalo nousi draaman jälkeen
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- Kalevan kisat menettivät taas yhden tähden – ”En olisi halunnut jakaa tällaista päivitystä”
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä