Suomalaistähdeltä mieletön veto EM-kisoissa! Juoksun jälkeen karu paljastus
Camilla Richardsson onnistui upeasti EM-kisojen 10 000 metrin finaalissa. Hän oli kisan yhdeksäs ja teki uuden ennätyksen 32.19,27.
Yli kahdeksan sekuntia ennätystään parantanut Richardsson oli kisan jälkeen tyytyväinen.
– Ensimmäinen juoksuni aikuisten arvokisoissa, kun onnistuin hyvin. Jos en tähän ole tyytyväinen, niin mihin sitten, sanoi nainen SUL:n tiedotteella.
– Ensimmäiset seitsemän kilometriä olivat helppoja. Koko ajan mietin, joko lisään vauhtia, mutta se oli parempi vaihtoehto kuin lähteä yksin vetämään. Nyt oli hyvät jalat ja kunto. Olisi tietysti ollut mukava katsoa mihin se olisi oikein riittänyt kovavauhtisessa kisassa.
– Kun näin, että edellä juoksevat alkavat hyytyä, se antoi intoa kiristää vauhtia ja selkiä alkoikin tulla vastaan.
Richardsson pettyi raskaasti Eugenen MM-kisojen helteessä, kun hän joutui keskeyttämään. Hän myönsi kisan jälkeen, että mielessä on käynyt ikäviäkin ajatuksia.
– Vaikeita vuosia on ollut vammojen takia. Piikkarit ovat lentäneet muutaman kerran roskiin ja olen ajatellut lopettaa koko homman. Se on ollut vaikeaa Jukallekin (valmentaja Keskisalo), kun juoksu ei ole ollut aina niin hauskaa, Richardsson kertoi.
Euroopan mestariksi juoksi Turkin Yasemin Can ajalla 30.32,57
KATSO MYÖS: Yleisurheilun EM-kisojen erikoissivu
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Armand Duplantis latasi suoran vastauksen Wilma Murrolle – ”Minua ei kiinnosta”
- Holmenkollenin kohuhiihtäjä rikkoi hiljaisuuden
- Sometähti koki brutaalin kohtalon – täysi teurastus häkissä
- Kehässä nähtiin todella ruma temppu – Immu raivostui kohutilanteesta
- Aki Manninen jäi jalkoihin – vaimon reaktio kertoo kaiken
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta