Topi Parviainen otti omansa alle 16-vuotiaiden SM-kisoissa. Hän voitti kultaa uransa toiseksi parhaalla tuloksella 77,88. Juho Eskelinen kiskaisi hopealle tuloksella 66,59.

Parviainen voitti heinäkuussa Jerusalemissa alle 18-vuotiaiden EM-kultaa hirmutuloksella 84,52.

Parviainen heitti Lempäälässä kolmella ensimmäisellä kierroksella 58,92, 77,88 ja 76,72. Kolme viimeistä hän astui yli.

– Tänään heitot olivat todella huonoja, vaikka pisin olikin uran toiseksi paras. Tavoitteena oli 80 metriä. En vaan saanut keihästä oikeaan asentoon, Parviainen harmitteli SUL:n tiedotteella.

Kilpailu heitettiin vastatuuleen, aivan kuin Jerusalemissakin.

– Pieni vastatuuli on hyvä silloin, kun keihäs lentää sellaisessa asennossa, että siitä näkyy heittäjälle vain pieni piste, Parviainen kuvaili.

Parviainen heittää 700 gramman keihäällä myös ensi vuonna 17-vuotiaiden ikäluokassa. Ikäluokan ME-tulos on argentiinalaisen Braian Toledon heittämä 89,34.

—Tavoitteeni on maailmanennätys, Parviainen latasi.

Lähde: SUL:n tiedote