Kuppi nurin! Anni Vuohijoki pöyristyi ”vanhojen setien” käytöksestä – ”Kyllä sitä vi*uttaa”

Suomalainen painonnostaja Aino Linnamaa on kirjoittanut Instagramissa tylyn päivityksen Suomen Painonnostoliiton toiminnasta. Anni Vuohijoki on myös reagoinut julkaisuun.
Linnamaa kritisoi Painonnostoliiton haluttomuutta muuttaa toimintasääntöjään. Hän kertoi ylimääräisen liittokokouksen tapahtumista.
– Suomen Painonnostoliitto järjesti ylimääräisen liittokokouksen 3.8.2022, jossa käsiteltiin muutosehdotuksia liiton toimintasääntöihin. Muutosehdotukset koskivat kahden urheilijajäsenen lisäämistä osaksi Painonnostoliiton johtokuntaa, johtokuntajäsenten maksimivuosien rajaamista johtokunnassa sekä sukupuolikiintiöitä. Kokouksessa kaikki kolme ehdotusta hylättiin, sillä ehdotukset eivät saaneet tarvittavaa 3/4 kannatusta. Niin urheilijajäsenten liittäminen osaksi johtokuntaa kuin sukupuolikiintiön nostaminen 30% saivat enemmistön kannatuksen (kyllä 61 %, ei 39 %) mutta tämä ei ollut riittävä äänimäärä sääntöjen muuttamiseen, aloitti Linnamaa.
Linnamaa tekee päivityksessään selväksi, että Painonnostoliiton asenne ei ole nykyaikaa.
– Viime vuosina urheilijoiden äänen vahvistaminen on ollut monen urheiluorganisaation keskeinen tavoite. Urheilijoiden äänen vahvistaminen on ollut myös Kansainvälisen Olympiakomitean tavoitteena, ja se on vaatinut tätä myös jäseniltään. Urheilijoiden äänen vahvistaminen vahvistaa päätöksentekoa, sillä tutkitusti monimuotoiset hallitukset tekevät parempia päätöksiä. Suomen Painonnostoliitossa aika ei kuitenkaan ollut vielä kypsä sääntömuutokselle, jonka myötä urheilijoiden ääntä ja näkökulmaa olisi saatu paremmin kuuluviin Painonnostoliiton johtokunnassa ja päätöksenteossa.
– Myös ehdotus, että vähemmistö sukupuolen edustajia olisi vähintään 30 % johtokunnan jäsenistöstä hylättiin. On laajasti tunnustettu fakta, että sukupuolten tasa-arvon toteutumisessa urheilussa on edelleen huomattavia haasteita. Muun muassa urheiluorganisaatioiden päätöksentekoelimissä naiset ovat edelleen aliedustettuja, esimerkiksi Painonnostoliiton seitsemänjäsenisen johtokunnan yksi jäsen on nainen (noin 14 % johtokunnasta). Sukupuolikiintiöiden on todettu olevan nopein tapa vahvistaa urheilun tasa-arvoa, mutta Suomen Painonnostoliitossa sukupuolikiintiön nostaminen 30% ja tasa-arvon vahvistaminen jäi vielä odottamaan, paalutti Linnamaa.
Hän jatkoi päivitystä kommenttiosiossa. Siellä hän kritisoi myös Painonnostoliiton avoimuutta tiedotuksessaan.
Vuohijoki teki oman kantansa selväksi Instagram Storiesissa, jossa hän jakoi Linnamaan julkaisun.
– Meidän laji. Kyllä sitä vituttaa kuunnella miten kokous käsitteli lähinnä urheilijoiden ”turhana” pitämistä ja sitä, ettei ”akkoja ole ennenkään tarvittu päättämään”. Hävetkää.
– Kun edes ”naiskiintiö” ei voi vaihtua vähemmistökiintiöksi samalla kun SM-kisoissa on 70% naisia on kumma. Kuka hyötyy, että vanhat sedät pitävät väkisin vallan kahvasta kiinni ja muutokselle sanotaan ei! Ei mulla muuta. Kyllä pistää vihaksi, latasi Vuohijoki.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elina Lampela vaihtoi vapaalle – seivästähti julkaisi harvinaisen uimapukukuvan
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Kello tikittää – kohta saadaan uutispommi Therese Johaugista
- Nooralotta Nezirin harjoitusleirin sai karun alun – ”Ihan kuraa”
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Mike Tyson pamautti – vain yksi nyrkkeilytähti maailmassa olisi voinut voittaa hänet: ”Hän oli eläin”
- Jelena Välbe sai brutaalin viestin Venäjällä – naiselle povataan nyt karua kohtaloa
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Silja Kosonen teki hurjan SE-tuloksen – sitten alkoi tippua hirmuisia uutisia maailmalta