Nyt on kovaa puhetta! Armand Duplantisin suusta hurjaa tekstiä

Armand Duplantis on noussut yhdeksi yleisurheilun valovoimaisimmista tähdistä. Hänellä riittää kuitenkin nälkää.
22-vuotias ruotsalainen taivutti kesällä MM-kisoissa ME-tuloksen 621. Kultaa tuli myös EM-kisoista Münchenistä.
Duplantisin palkintokaapissa on jo kaikki oleellinen: olympiakulta, MM-kulta ja kaksi EM-kultaa. Tavoitteita miehellä on edelleen.
Sergei Bubka voitti peräti kuusi perättäistä MM-kultaa vuosina 1983–1997. Bubka oli 19-vuotias voitettuaan ensimmäisen MM-kultansa. Viimeinen mestaruus tuli 33-vuotiaana.
– Tässä on vasta alku. En unelmoinut voittavani nuo mestaruudet vain kertaalleen. Ajatelkaa vaikkapa Sergei Bubkaa. Hän voitti kuusi MM-kultaa. Haluan voittaa enemmän kuin hän. Haluan pitkän uran, mutta kun olen voittanut seitsemän mestaruutta, on vaikea motivoida itseäni. Vielä on pitkä matka siihen, sanaili mies Aftonbladetille.
Duplantisilla on Bubkaan verrattuna toki se etu, että nykyään MM-kisat järjestetään kahden vuoden välein (jos koronapoikkeuksia ei huomioida). Bubkan uran alkuaikoina MM-kisat järjestettiin neljän vuoden välein. Tuo muuttui vasta Tokion vuoden 1991 MM-kisojen jälkeen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää