SE-mies katosi täysin kuvasta – avautui IL:lle romahduksestaan

Miesten 110 metrin aitojen SE-miehen Elmo Lakan kauteen lyötiin kivasti odotuksia. Lakka kellotti viime vuonna uuden Suomen ennätyksen 13,31. Tänä vuonna toivottiin jopa parempaa.
Toisin kävi. Lakka oli täysi vastaantulija EM- ja MM-kisoissa.
Mies jäi arvokisoissa jopa muutenkin melko vaisusta tämän kauden tasostaan. Kauden kolme huonointa aikaa tulivat Kalevan kisojen alkuerissä (14,12), MM-kisojen alkuerissä (13,91) ja EM-kisojen alkuerissä (13,78).
Lakka sanoi Ruotsi-ottelun yhteydessä Iltalehdelle, että koko sesonki oli pettymys.
– Koko kaudella ei ole irronnut mihinkään. Tasapaksua tekemistä, Lakka kommentoi Iltalehdelle.
Lakka myönsi, että hänen oli vaikea ymmärtää, mikä on mennyt pieleen tänä vuonna. Kaiken piti olla kunnossa. Hän myönsi, että etenkin EM-kisojen romahdus otti päähän.
– Juoksu oli surkea. Harmittaa, sillä olisin halunnut juosta paremmin. En tekisi valmistautumisessa mitään toisin. Ei vain riittänyt, avautui Lakka Iltalehdelle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus

- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen