Shokkiuutinen järisytti hiihtomaailmaa – IS:lle pamautettiin nyt totuus
Hiihtomaailma oli viime viikolla melkoisen kohun pyörteessä, kun kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n pääsihteerin Michel Vionin kommentit levisivät Norjassa ja Suomessa. FIS:n johtokunnassa istuva Martti Uusitalo on nyt kommentoinut asiaa Ilta-Sanomille.
Vionin väitettiin sanoneen Bild-lehdelle, että venäläiset ja valkovenäläiset hiihtäjät nähtäneen ehkä jo piakkoin mukana kansainvälisissä kisoissa. Jos kansainvälinen olympiakomitea KOK suosittaa noiden urheilijoiden paluuta kisoihin, ovat he tervetulleita, kerrottiin Vionin viestittäneen.
Uusitalo kertoi Ilta-Sanomille olleensa yhteydessä Vioniin Bild-lehden jutun jälkeen. Hänen mukaansa asiaa on tulkittu väärin.
– Hänen lausuntojaan on tulkittu selkeästi väärin. Sellaista tahtotilaa (venäläiset ja valkovenäläiset kansainvälisiin kisoihin) ei ole. Eikä mitään keskusteluja aiheesta ole ollut, Uusitalo teki selväksi Ilta-Sanomille.
Uusitalon mukaan askelmerkit ovat edelleen erittäin selvät.
– Se (venäläisten paluu) vaatii ainakin sen, että sotatoimet loppuvat. Kun aika on, urheilu voi olla ensimmäisiä sillanrakentajia. Mutta se aika ei ole nyt – eikä kukaan meidän hallituksessa oleva henkilö ole nostanut asiaa esille, esitti mies Ilta-Sanomille.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- SuomiUrheilu seuraa: Suomen mitalitili auki yleisurheilun EM-kisoissa?
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Lotta Harala lähtee EM-radalle poikkeuksellisesta tilanteesta – ”En sitä täällä mieti”
- Hilla Uusimäen ja Heidi Salmisen EM-urakka päättyi pettymykseen – karu loppu välierissä
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- IS: Mika Poutala vakavassa onnettomuudessa – karu tieto sairaalasta
- LIVESEURANTA: Yleisurheilun EM-kisojen avauspäivä takana – näin suomalaiset suoriutuivat