Suomalaisässältä hirmuveto! – Palasi ryminällä maailman huipulle
Yhdistetyn kesä-GP jatkui keskiviikkona Oberstdorfissa. Suomalaiset jatkoivat upeita otteitaan. Eero Hirvosen oli hienosti kilpailun kolmas. Ilkka Herola (5:s) ja Minja Korhonen (naisten kilpailun 4:s) ilahduttivat myös.
Herola ja Hirvonen mahtuivat molemmat mäkiosuuden kymmenen parhaan joukkoon. Herolan ero kärkeen oli minuutti ja 15 sekuntia, ja Hirvonen lähti hiihtoon minuutti ja 53 sekuntia kärjen perässä.
– Mahtavalta tuntuu. On siitä hetki, että on tällaisilla sijoituksilla pyörinyt. Löydettiin oikeita asioita mäkeen ja viime talvena hiihdon harjoitteluun tehdyt muutokset alkavat tuottamaan tulosta. On luottavainen fiilis, että tässä on nyt oikeat ainekset. On kiva nähdä, että työ tuottaa tulosta, kommentoi Hirvonen Hiihtoliiton tiedotteella.
Kovana hiihtomiehenä tunnettu Herola ei tällä kertaa onnistunut rullasuksilla. Hän hämmästeli asiaa.
– Hyvä mäkipäivä, mutta hiihto-osuus jäi mysteeriksi. Oli tahmeaa menoa, ei ollut minun päiväni. Mukavaa oli kuitenkin, että se oli Eero, joka sieltä tuli ohi. Oli hieno seurata perästä, kun ”Eehi” jätti meidät seisomaan tuohon viimeisen nousuun, heitti Herola Hiihtoliiton tiedotteella.
Kilpailun voitti Itävallan Franz-Josef Rehrl ja kakkoseksi tuli Japanin Ryota Yamamoto.
Hirvonen iloitsi kisastaan myös Instagramissa.
– Kuten kuvasta näkyy, tuntuu aika hyvältä. Hetki on vierähtänyt edellisestä podiumista tällä tasolla. Oikeita asioita tehdään, voi jatkaa hyvällä luotolla eteenpäin! riemuitsi Hirvonen.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Johannes Kläbo haukuttiin pystyyn – ”Narsistinen apina”
- Matilda Castren teki katoamistempun – taustalla valtava tragedia: ”Jätti sydämeeni aukon”
- Suomalainen urheiluseura suree – legenda kuoli: ”Yllättävä poismeno”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”