Tämä esitys oli liikaa – Ylen selostajalle täystyrmäys IS:ssä

Kimmo Porttila ja Mikko Hannula vastasivat viikonloppuna selostuksesta yleisurheilun Ruotsi-ottelussa. Ylen selostajilla on jaettu kesän aikana kritiikkiä sosiaalisessa mediassa ja lehtien sivuilla. Niin kävi nytkin.
Ilta-Sanomien yleisurheiluasiantuntija Lauri Hollo antoi oman tuomionsa. Hollon mielestä Hannula ei sovi yleisurheiluselostajaksi.
– Mikko Hannula ei ole yleisurheiluselostaja. Suusta pääsee välillä tahatontakin komiikkaa. Näin Hannula naisten 1 500 metrin esittelyssä: ”Ei pidä sekoittaa Ruotsin Weslieniä ja Suomen Westlingiä toisiinsa.” Viisi minuuttia myöhemmin Hannula sekoittaa tuloksia lukiessaan Weslienin ja Westlingin toisiinsa väittäen ruotsalaisen olleen ensin maalissa. Yle kaipaa uskottavaa YU-selostajaa kipeästi, analysoi Hollo.
Porttila on saanut paljon kehuja selostuksistaan. Hannulan lisäksi myös MM-kisoissa urakoinut Simo Leinonen on joutunut kovan kritiikin kohteeksi.
Hannula on tehnyt pitkän uran Ylellä. Hänet tunnetaan myös paljon mielipiteitä jakavista lentopalloselostuksistaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa