Tyrmäävä näkemys Matti Nykäsen muistomerkistä – Kerttu Niskanenkin reagoi
Mäkihyppylegenda Matti Nykäsen kunniaksi tehty Höyhen-muistomerkki (suunnittelija Kaarina Kaikkonen) julkaistiin keskiviikkona Jyväskylässä. Teos on herättänyt paljon keskustelua jo ennen sen valmistumista.
Monet toivoivat, että Nykäsen kunniaksi tehtäisiin näköispatsas. Niin ei kuitenkaan käynyt.
– Höyhenen muoto rakentuu useista vierekkäisistä suksenkaltaisista osista. Höyhenen keskiruodot mukailevat mäkihyppyrin kaarta ja muodostavat yhdessä ’ladun’. Ladun huipulla on Nykäsen ensimmäisiä suksia muistuttavat ja toisaalta viimeistä hyppyä symboloivat sukset suuntautuneena kohti taivasta. Suunta huipulta ylöspäin antaa mielikuvan lentämisestä pois tästä maailmasta, kohti toista ulottuvuutta, kuvaili Jyväskylän kaupunki muistomerkkiä tiedotteessa.
Nykäsen Pia-vaimo kommentoi muistomerkkiä tuoreeltaan varsin tyrmäävästi Instagramissa.
– Siinä se möhkäle nyt seisoo, aikasemmin jo maininnut, että näköispatsas se olisi pitänyt olla. Matin elämä ei ollut höyhenen kevyttä. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, tämä on miun mielipide ja piste, kirjoitti Pia Nykänen.
Nykänen sai paljon tukea näkemykselleen. Myös hiihtotähti Kerttu Niskanen reagoi tykkäämällä naisen julkaisusta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Suomen mitalitili auki yleisurheilun EM-kisoissa?
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- Yleisurheilun EM-kisat 10.8.2026 – päivän ohjelma, aikataulu, tv ja suomalaiset