Yleisurheilija teki paluun – taululle heti SE-aika!

Yleisurheilun uusi Suomen ennätys näki päivänvalon sunnuntaina. Espoon Tapiot voitti miesten 3 x 3000 metrin kilpakävelyviestin Jyväskylässä. Taululle lyötiin myös uusi Suomen ennätys 36.37,46. Aiempi SE parani yli puoli minuuttia.
Suomen ennätys tuli kolmikolla Joni Hava, Jaakko Määttänen ja Jere Niemi.
– Olin jo oikeastaan jo lopettanut urheilu-urani viime vuoteen, mutta kesän alussa tuli ilmoitus, että syksyllä mahdollisesti tarvitaan viestiin mukaan, joten tein paluun lajin pariin. Mukava, että se kantoi tällä tavalla hedelmää, Niemi kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Jere tuli avausosuudelta käytännössä siihen aikaan vaihtoon, mitä ajateltiin. Minun piti lähteä sellaista neljän minuutin vauhtia liikkeelle, mutta eka kierros oli vähän kovempaa, sitten rauhoitin vauhtia vähäksi aikaa, ja pystyin sitten painamaan lopun kovaa. Yksi kauden parhaista kisoista, avasi Määttänen puolestaan.
– Jätkät petasivat tämän niin hyvin, etten voinut enää munata. Vähän jänskätti, miten lähtee, kun tässä on ollut jo vähän aikaa lomamoodissa, mutta yllättävän hyvin se meni, Hava arvioi.
Espoo Tapiot voitti myös naisten 3 x 3000 metrin kävelyviestin joukkueella Hele Haapaniemi, Ella Rautawaara ja Enni Nurmi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Hiihtoliitto jakoi surullisen tiedon – ”Otamme osaa läheisten suruun”
- Krista Pärmäkoski pahoitteli toimintaansa
- Kalle Lassila sanoi suoraan Ylelle – tämä Suomen hiihtotähti ei kuulu maajoukkueeseen
- Hiihtotähdellä lähti lapasesta MM-kisojen jälkeen – viina virtasi
- Tapaus Kerttu Niskanen – nyt selvisi totuus
- Suomen juoksusensaatio lähti etelän lämpöön – ”Ensimmäinen bikinikuva julkaistu”
- Tuoreet kuvat Lindsey Vonnista käynnistivät sontamyrskyn naisen ulkonäöstä
- Hiihtotähti meni naimisiin – Jasmi Joensuu reagoi nopeasti
- Kaisa Mäkäräiseltä ja Ville-kumppanilta ilouutisia faneille
- Annimari Korte teki täysin uuden aluevaltauksen – näin siinä sitten kävi
- Kaisa Mäkäräiseltä ja Ville-kumppanilta ilouutisia faneille
- Sukset naulaan – Suomen maajoukkueurheilija teki rajun ratkaisun: ”En halua elää sellaista elämää”
- Hiihtotähti meni naimisiin – Jasmi Joensuu reagoi nopeasti
- Tapaus Kerttu Niskanen – nyt selvisi totuus
- Dorothea Wiererin rantakunto kääntää katseita – ”48 tuntia aurinkoa”
- Wilma Murron leiristä vaiettiin Ylelle – sitten brutaali totuus paljastui tunteja myöhemmin
- Tuoreet kuvat Lindsey Vonnista käynnistivät sontamyrskyn naisen ulkonäöstä
- Suomen juoksusensaatio lähti etelän lämpöön – ”Ensimmäinen bikinikuva julkaistu”
- Kalle Lassila sanoi suoraan Ylelle – tämä Suomen hiihtotähti ei kuulu maajoukkueeseen
- Eiköhän se ollut siinä – Suomen ampumahiihtotähti veti johtopäätöksensä