Huimat huhut Robert Heleniuksesta lähtivät liikkeelle – manageri avasi suunsa HS:lle
Robert Heleniuksen manageri Markus Sundman on kommentoinut Helsingin Sanomille suojattinsa tilannetta. Deontay Wilder tyrmäsi suomalaisjätin brutaalisti raskaansarjan huippuottelussa New Yorkissa.
Helenius ei ole itse vielä puhunut suomalaismedialle. Sundman on kuitenkin välittänyt omia ajatuksiaan.
Helenius nostatti melkoisen kohun, kun hänen tulkittiin sanoneen Wilderille, että ura nyrkkeilijänä on ohi. Sundman kommentoi noita puheita Helsingin Sanomille. Managerin mukaan Helenius ei ole tehnyt ratkaisuaan.
– Hän kertoo sitten itse, kun haluaa. En nyt kuukauteen kysy mitään. Robben täytyy saada levätä, sillä härdelli on jatkunut niin pitkään, avasi Sundman Helsingin Sanomille.
– Robbe lähtee nyt perheensä kanssa lomalle. Salilla hän kävi jo, mutta vain punttiharjoituksen tekemässä. Fyysisesti hän on kunnossa, mutta psyyke tarvitsee paikkaamista. Minulla on myös tyhjä olo, myönsi Sundman HS:lle.
Tästä Helsingin Sanomien juttu.
LUE MYÖS:
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja