Suomalaisella kiekonheittäjällä Salla Sipposella on takana onnistunut kilpailukausi. Nainen kertoo ajoittain sosiaalisessa mediassa myös hieman arkisemmista asioista.

Uuteen kotiin hiljattain muuttanut kiekkoässä koki ikävän yllätyksen viikonloppuna, kun hän meni tekemään monille tuttua, varsin iljettävää puuhaa.

– Tän päivän projekti oli vaatteet matkalaukuista vaatehuoneeseen ja kylppärin lavuaarin hajulukon puhdistus, kun edellinen asukas oli jättänyt varmaan puolikkaan itsensä sinne haisemaan (hyi hitto ehkä ällöttävintä mitä oon ikinä tehnyt), kirjoitti Sipponen Instagram Storiesissa.

Sipponen heitti kesällä uuden ennätyksensä 60,58 metriä. Hän kilpaili myös EM-kisoissa ja debytoi MM-tasolla.

Viisinkertainen Suomen mestari päätti kautensa hienosti Ruotsi-ottelun voittoon.