Suomalaisen keihästähden kausi sai synkän päätöksen – avautui nyt enemmän tilanteestaan

Suomen naisten keihäänheiton ykköstoivo Anni-Linnea Alanen joutui kauden päätteeksi leikkaukseen. Naisen kyynärpää operoitiin.
Alanen kertoi leikkauksestaan syyskuun lopussa. Nyt hän on avannut lisää tilannettaan Instagramissa.
– Kuntoutus on edennyt todella hyvin ja aikataulussa. Minkään laista takapakkia ei ole tullut joka on superpositiivista! Käden liikerata on nyt jo lähes normaali joka helpottaa paluuta normaalien treenien pariin, aloitti Alanen.
Alanen myönsi, että kuntoutuminen ei ole urheilijalle kovin kivaa puuhaa. Palkinto odottaa kuitenkin.
– Kuntoutuminen on aina raskas ja pitkä prosessi. Tälleen urheilijana tuntuu välillä tylsältä hinkata samoja venytyksiä ja jumppia päivästä toiseen, mutta se onkin se tärkeä osuus, jotta voi taas ottaa itsestään kaiken irti kuntoutuksen loppuessa!
Alasen mennyt kausi oli pettymys tuloksellisesti. Viime vuonna hän vei SM-kultaa uudella ennätyksellään 59,52.
Päivitys tästä. Oikealla olevaa nuolta painamalla näkee kuvan leikatusta kädestä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen