Tämä on varmaa: IS:lle vahvistettiin järisyttävä tieto Robert Heleniuksesta
Robert Helenius koki ikävän tyrmäystappion Deontay Wilderia vastaan. Mies oli kuitenkin tunteja kamppailun jälkeen varsin hyvässä kunnossa ja kohtasi esimerkiksi Wilderin hotellilla.
Helenius vihjaili Wilderille olevansa ”ulkona” eli ”out”. Moni katsoi sen tarkoittavan uran päättymistä.
Ottelun alla spekuloitiin paljon Heleniuksen ottelupalkkiolla. Suomalaisjätti teki kovan tilin kaatamalla aiemmin kahdesti Adam Kownackin.
Nyt oli kuitenkin jo ennen ottelua pääteltävissä, että tilipäivä on vielä massiivisempi. Kyseessä oli nimittäin Heleniuksen ensiesiintyminen pay-per-view-kortin pääottelussa.
Yhdysvalloissa on arvioitu, että Helenius teki noin miljoonan dollarin tilin ottelusta. Suomalaistähden manageri Markus Sundman ei suostunut ottelua ennen puhumaan tarkoista rahasummista. Hän vahvisti kuitenkin Ilta-Sanomille, että tilipäivä on kirkkaasti elämän paras.
– Aikaisempiin palkkioihin nähden tämä on hyvä. Emme ole niitä aiempiakaan palkkioita julkistaneet, mutta sen voin sanoa, että tämä on huomattavasti aiempia suurempi palkkio, kuten pitää ollakin, linjasi Sundman Ilta-Sanomille.
LUE MYÖS:
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja