Huh! Ylen asiantuntija latasi rajun väitteen suomalaishiihtäjästä
Kansallinen hiihtokausi saatiin viikonloppuna käyntiin Vuokatissa. Siellä hiihdettiin Suomen Cupia sprinttiä ja viestejä.
Suurimman huomion veivät sprinttihiihtäjät. Paikalla ei ollut kaikkia maajoukkueen kovia tekijöitä.
Ylen asiantuntija Kalle Lassila, joka muistetaan myös entisenä sprinttihiihtäjänä, kertoi omista odotuksistaan viikonlopun alla. Hän nosti esiin yhden mielenkiintoisen nimen Ylen verkkosivuilla.
– Ike Melnits on kaveri, josta on puhuttu aika vähän. Hän on meidän nuorista nimistämme eniten sprinttiin orientoitunut ja siellä menestynyt kaveri. Hän on sprintissä ikäluokkansa maailman parhaimpia. Hyvänä päivänä hän kykenee olemaan paras. Häneltä voi odottaa ihan mitä vaan, latasi Lassila Ylellä.
– Se on aina ensimmäinen asia, joka mahdollistaa nuorena nousun kansainväliselle tasolle. Kun on vauhtikapasiteettia, kovalla karsintahiihdolla voi päästä suoraan pisteille ja erähiihtoihin. Siinä Melnits on ollut ainakin toistaiseksi todella vahva, Lassila jatkoi ylistystään.
Lassilan kehuille saatiin myös katetta lauantaina. Melnits oli sprintin kolmas Lauri Lepistön ja Olli Ahosen takana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin