Nyt on näyttävää – EM-kultamitalisti Wilma Murto käänsi katseita Helsingissä

Wilma Murto on Vuoden yleisurheilija Suomessa. Murto palkittiin Suomen Urheiluliiton Yleisurheilugaalassa perjantaina Helsingissä.
Hän voitti seiväshypyn EM-kultaa kesällä Münchenissä. Murto rikkoi SE-tuloksen kolme kertaa. Ennätys oli kisan jälkeen 485.
– Jos tällaisena vuonna onnistuu olemaan Vuoden yleisurheilija, siitä voi olla ylpeä. Yleisurheilu on ollut hyvässä nousussa, ja koko maajoukkueen kausi on ollut mahtava, Murto sanoi SUL:n tiedotteella.
– Vaikka takana on elämäni kesä ja selkeä käänne omalle uralle, perusduuni, eli päivittäinen tekeminen maistuu hyvältä, Murto sanoo.
Murto myönsi, että EM-kulta on vaikuttanut moneen asiaan. Tietyllä tavalla mikään ei kuitenkan ole muuttunut.
– Tavallaan mikään ei ole muuttunut, vaikka samalla monia asia on muuttunut. Siinä on oman urheilijaidentiteetin kanssa ollut pieni kriisi, Murto viittasi nousuun lajin kansainväliselle huipputasolle.
Tavallisesti kisa- ja treenivaatteissa nähtävä Murto käänsi katseita sosiaalisessa mediassa julkaisemallaan kuvalla. Hän oli pukeutunut tällä kertaa mustaan mekkoon.
– Wau, ihasteli eräs fani.
Yleisurheilu/Vuoden parhaita 2022
Suomen Urheiluliitto (SUL) palkitsi Yleisurheilugaalassa kuluvan vuoden parhaita (urheilija, valmentaja):
Vuoden yleisurheilija: Wilma Murto, Jarno Koivunen
Vuoden pikajuoksija: Viivi Lehikoinen, Laurent Meuwly
Vuoden kestävyysjuoksija: Topi Raitanen, Janne Ukonmaanaho
Vuoden hyppääjä: Wilma Murto, Jarno Koivunen
Vuoden heittäjä: Lassi Etelätalo, Leo Pusa
Vuoden moniottelija: Saga Vanninen, Matti Liimatainen
Vuoden kilpakävelijä: Aleksi Ojala, Veli-Matti Ranta
Parayleisurheilun parhaat 2022:
Vuoden kelaaja: Amanda Kotaja, Jussi-Pekka Kurtti
Vuoden pikajuoksija ja hyppääjä: Iida Lounela, Olli-Pekka Mykkänen
Vuoden heittäjä: Marjaana Heikkinen, Olavi Parjanen
Kalevan Malja -kilpailun voittajaseura:
Jyväskylän Kenttäurheilijat
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä