Rumaa tekstiä: Tyson Fury avautui nyt Robert Heleniuksen otteluillan käänteestä – ”Ehkä ru**kari sai hieman järkeä”

Robert Helenius tuli 15. lokakuuta Deontay Wilderin tyrmäämäksi nyrkkeilyn raskaansarjan huippuottelussa. Sarjan vetovoimaisin tähti Tyson Fury on nyt ottanut kantaa tuon kamppailun jälkeisiin tapahtumiin.
Helenius nukahti Wilderin rajun lyönnin jälkeen ensimmäisen erän lopussa. Suomalaisjätti jäi makaamaan joksikin aikaa ja oli pihalla tästä maailmasta.
Wilderilla on aiemmin ollut tapana uhota ja puhua rumaan sävyyn vastustajistaan. Nyt oli kuitenkin täysin eri ääni kellossa.
Wilder liikuttui ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, kun hän kertoi toivovansa Heleniukselle kaikkea hyvää. Hän muistutti siitä, kuinka vaarallinen laji nyrkkeily voi olla.
Esimerkiksi brittitähti Dillian Whyte ei niellyt noita puheita, vaan esitti ikävän syytöksen Wilderista. Tyson Furylla oli oma persoonallinen teoriansa, jonka hän esitti True Geordien podcastissa.
Fury on kohdannut Wilderin kolme kertaa kehässä. Hän voitti kaksi viimeisintä taistoa.
– Ehkä sain tyrmättyäni häneen hieman järkeä. Ehkä ru**kari sai hieman järkeä selkäsaunojen jälkeen, tylytti Fury Wilderia.
Itse haastattelu päättyi ennen aikojaan. Fury ei pitänyt True Geordien kysymyksistä koskien Furyn päätöstä otella jälleen Derek Chisoraa vastaan. Hän lopetti juttutuokion ja haukkui haastattelijan pystyyn.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Kotiin ei kannata mennä – Suomen hiihtotähti veti johtopäätöksensä avovaimon viestin jälkeen
- Ella Junnila julkaisi videon Wilma Murron kotoa – seivästähti teki nopeasti yhden asian selväksi
- IL:ssä paljastus – Alexander Stubbilta häpeilemätön temppu Rukan kulisseissa
- Kissa pöydälle: Suomalaiskiekkoilija täräytti Viaplaylla rajua tekstiä Jarmo Kekäläisestä
- Kohta mennään: Kaisa Mäkäräiseltä loistavia uutisia faneilleen
- F1-ystävä lausui sydäntäsärkevät sanat Michael Schumacherin tilanteesta
- Ilkeät puheet leviävät, maajoukkuehiihtäjä sanoi Ylelle suoran mielipiteensä Riitta-Liisa Roposen paluusta
- Olivia Dunne suostui rohkeisiin kuviin – riemu repesi: ”Tätä on odotettu”
- Ei mahdu kalloon – IL:lle suoraa tekstiä Kerttu Niskasen touhusta
- Rukan onnistujalta Jasmi Joensuulta loistava tieto – ”Erittäin iloisia uutisia”
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- Olivia Dunne suostui rohkeisiin kuviin – riemu repesi: ”Tätä on odotettu”
- Ei mahdu kalloon – IL:lle suoraa tekstiä Kerttu Niskasen touhusta
- Timmissä kunnossa: Lotta Harala yllätti uikkareissa – tämän viestin nainen halusi jakaa
- Hurjaa luettavaa: Aviomies täräytti Ylelle shokkiväitteen Riitta-Liisa Roposesta
- IS: Toni Niemisen elämässä yllättävä käänne – tällä naisella oli näppinsä pelissä
- Suomalaishiihtäjä ulos maailmancupista – lateli nyt suoraa tekstiä
- Rukan onnistujalta Jasmi Joensuulta loistava tieto – ”Erittäin iloisia uutisia”
- Rukalla rämpinyt Perttu Hyvärinen latasi suoran viestin toiselle suomalaishiihtäjälle
- Oho: Suomalaisen hiihtotähden intiimiasioista revittiin otsikoita Venäjällä