Suomalainen hiihtoässä tiputti yllättävän uutisen – paljasti nyt IS:lle totuuden
Kun Hiihtoliitto julkaisi Suomen maajoukkueen Rukan maailmancupin, ei listalta löytynyt suuria shokkeja. Tarkkasilmäisimmät huomasivat kuitenkin, että Eveliina Piipon nimeä ei listoilta löytynyt.
Asiaan on nyt saatu selvyys. Ilta-Sanomat kertoo, että Piippo tiputti hiihtomaajoukkueen vastuuvalmentajalle Jussi Piiraiselle yllätyksen: Hän ei aio kilpailla Rukalla.
– Hän ilmoitti näin ja sanoi keskittyvänsä harjoitteluun. Ilman muuta olisi ollut joukkueessa, ja asia käytiin läpi hyvässä hengessä, Piirainen sanoi Ilta-Sanomille.
Piippo avasi kansallisen hiihtokauden Tykkikisoissa 10 kilometrin vapaalla hiihtotavalla. B-maajoukkueeseen täksi kaudeksi valittu Piippo oli kuudes. Häntä ei kuitenkaan nähty esimerkiksi viime viikonloppuna Taivalkosken Suomen Cupissa.
Ilta-Sanomat kertoi tavoittaneensa Piipon tiistaina. Hän kertoi syyn päätökselleen jättää Rukan kisat väliin.
– Jäin pois omasta tahdosta. Minulle on jäänyt työtunteja perinteisellä hiihtotavalla rästiin, ja haluan nyt harjoitella ne kasaan, avasi Piippo IS:lle.
Suomen hiihtojoukkue Rukan maailmancupissa:
Sprinttijoukkueet
Maajoukkue, naiset
Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä (U23), Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Krista Pärmäkoski
Kansallinen ryhmä, naiset
Anni Alakoski, Anni Kainulainen, Hilla Niemelä (U23), Maaret Pajunoja, Vilma Ryytty (U23), Amanda Saari (U23)
Maajoukkue, miehet
Olli Ahonen, Lauri Mannila, Juuso Haarala, Niilo Moilanen (U23), Joni Mäki, Lauri Vuorinen
Kansallinen ryhmä, miehet
Lauri Lepistö, Väinö Kotro, Wiljam Mattila (U23), Ike Melnits (U23), Verneri Poikonen, Verneri Suhonen
Distanssijoukkueet
Maajoukkue, naiset
Anni Alakoski, Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski
Kansallinen ryhmä, naiset
Anni Kainulainen, Jasmin Kähärä (U23), Katri Lylynperä, Hilla Niemelä (U23), Vilma Ryytty (U23), Eevi-Inkeri Tossavainen (U23)
Maajoukkue, miehet
Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Joni Mäki, Markus Vuorela, Niko Anttola (U23), Lauri Lepistö
Kansallinen ryhmä, miehet
Joonas Sarkkinen, Juuso Haarala, Petteri Koivisto (U23), Lauri Lepistö, Emil Liekari (U23), Arsi Ruuskanen, Lauri Vuorinen
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Reetta Hurske paljasti raskaat kuukaudet – ”Puoliks valehtelua”
- Urheilucast: Jokerit käänsi katseensa NHL:ään – jättihankinta vireillä?
- Seiska: Jari-Matti Latvalalta iso paljastus yksityiselämästään
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Nooralotta Neziri avoimena: ”Mullistanut mun elämän”
- Norjan yleisurheilutähti boikotoi Timanttiliigan finaalia
- Eveliina Määttänen: ennätykseen huima parannus!
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Toimittaja: Patrik Laineen tilanteessa yllätyskäänne
- IS: Aleksi Valavuorella on yhä yli 900 000 euroa maksamattomia verovelkoja
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- Kerttu Niskanen teki hiihtourallaan suuren tilin – luvut ovat hurjaa luettavaa
- IS: Suomijuoksun huippulupaukselle jättiavustus: ”Tulee seuraavia arvokisamitalisteja”
- Emma Tainio avasi Ruotsi-ottelun tunteet – yksi asia nousi ylitse muiden
- Venäläishiihtäjät palaavat Rukalle – mikä on Aleksandr Bolshunovin tilanne?
- Lotta Harala: raju paljastus
- Dopingista kärähtänyt pelaaja HS:lle: raju riita Susijengin kulisseissa
- Suvi Minkkinen jakoi avoimesti kuulumisiaan: ”Sellaista elämä on”
- Krista Pärmäkoski: suuri elämänmuutos
- IS: Kerttu Niskanen piti suuren salaisuuden sisällään – näin kommentoi Reijo Jylhä