Suomalaisjuoksijalle mahtava voitto – ällistyi itsekin menostaan

Nathalie Blomqvist voitti viikonloppuna naisten 9 kilometrin matkan maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruukisoissa Norjassa. Hän kukisti Norjan Kristine Meinert Rødin viidellä sekunnilla. Suomalaisjuoksija oli itsekin yllättynyt voitostaan.
– Olin kuudes viime vuonna. Ajattelin, että kärkikolmikkoon on mahdollisuus, jos oikein hyvin menee. Voitto oli yllätys ja varsinkin noin isolla erolla, Blomqvist ällisteli SUL:n tiedotteella.
Blomqvistin vuosi ei ole ollut helpoin mahdollinen. Hän tuskaili kesällä akilleksen seudulla olleesta vammasta. Asia saatiin kuntoon syksyn aikana.
– Oma suunnitelma oli pysyä alussa kärkiviikossa. Mutta jotenkin tuntui, että alkuun mentiin niin hitaasti ja läksin vetämään omaa maastojuoksuvauhtia. Olen kuitenkin aika rohkea juoksija, Blomqvist kertaili.
– Tipuin siinä ehkä viiden metrin päähän norjalaisesta, mutta viimeisessä mutaisessa alamäessä menin ohi. Vaikka hyydyin lopussa, vauhti kantoi maaliin asti. 1500 metrin juoksijan kirikyvystä oli nyt apua, Blomqvist sanoi.
Blomqvist myönsi, että juoksukunnon nopea löytyminen on ollut yllätys.
– Ihmeen nopeasti juoksukunto on nyt tullut takaisin. Olen tehnyt hyviä treenejä Camilla Richardssonin kanssa ja sitä kautta pn tullut myös itseluottamusta, Blomqvist kertoi.
Johanna Peiponen taisteli viidenneksi 36 sekunnin erolla Blomqvistiin. Aino Niemi oli 11:s.
Alisa Vainio hyvässä vauhdissa
Alisa Vainio taas oli kivassa vauhdissa kotimaassa. Hän voitti Loviisassa Sarvilahden maratonin yhteydessä juostun puolimaratonin. Vainio kellotti ajan 1.13.18.
Aika on Vainion uran kolmanneksi nopein. Vainion ennätys on keväällä maantiejuoksun SM-kilpailuissa Raumalla juostu 1.12.22.
– Sarvilahden juoksun reitti ei ole nopeimmasta päästä. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita, Vainion valmentaja Jarmo Viskari sanoi SUL:n tiedotteella.
Lähde: SUL:n tiedotteet
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa