Huikea paljastus: ”ylivertaisen suomalaisurheilijan dopingtunnustuksen” piti olla käsillä – sitten totuus selvisi
Urheilutoimittajain liitto valitsi hiljattain Ilta-Sanomien urheilutoimittajan Pekka Holopaisen Vuoden urheilujournalistiksi. Ilta-Sanomien Vesa Rantanen intoutui sen myötä muistelemaan yhtä melkoista tapausta Twitterissä.
Rantanen kirjoitti olleensa tekemässä melkoista jekkua Holopaiselle.
– Joskus kerron Hollen (Holopainen) elämän skuupista kun hän sai aikansa ylivertaisen suomalaisurheilijan dopingtunnustuksen yksinoikeudella jonka lööppijutun silloinen päätoimittaja hyllytti. Pekka haukkui PT:n kuuroksi ja oli ottaa loparit – kunnes hänelle kerrottiin kaiken olleen pilaa, aloitti Rantanen.
– Voitte kuvitella sen maanisuuden jonka vallassa Holle teki juttua joka sitten ”poliittisista syistä” vedettiin lehdestä. En ole koskaan nähnyt miestä yhtä sekaisin. Oli pakko kertoa että sua Pekka vedätettiin. Mutta uutismania oli ihailtavaa. Harmi vaan että skuuppi oli valhe, jatkoi Rantanen.
– Ennen vanhaan tässä duunissa oli aikaa kikkaillakin. Nykyään kellään ei ole varaa moiseen luksukseen. Onneksi on muutama tarina joita väritellä, muisteli Rantanen kaiholla.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Tältä Suomen naisten maajoukkue näyttää ilman Krista Pärmäkoskea ja Kerttu Niskasta
- Suomen EM-joukkue julki – useampi joutui kokemaan kovan pettymyksen
- Lindsey Vonn kertoo nyt tilanteestaan – pitkä kuntoutus odottaa
- IS: Miikka Muurinen jäi poliisin haaviin – esitti erikoisen selityksen
- Elina Lampelalta karu uutinen – nyt paljastui uusi takaisku
- Wilma Heltelä löi kauden pakettiin – yksi mahdollisuus suli pois
- Suomi lähtee pienellä joukkueella MM-kisoihin – kaksi nimeä valittu
- Kerttu Niskanen avasi IS:lle, miksi ura päättyi: ”Se laittoi tilannetta uusiksi”
- Alisa Vainio paljasti seuraavan suunnnitelmansa IS:lle
- Kerttu Niskanen: Se oli siinä
- MM-kulta jäi Yhdysvaltoihin dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomen joukkue teki Ruotsi-ottelussa vastaprotestin – nyt tuli päätös
- Ruotsalaiset kihisivät Suomi–Ruotsi-ottelusta – tämä ilme kertoo kaiken oleellisen
- Shokkiuutinen: Ampumahiihdon olympiavoittajan koko kausi ohi
- Daniel Ståhl on kilpaillut todellisen surun keskellä: ”Traagista ja kauheaa”
- IS: Alisa Vainio kyllästyi: ”En pysty yhtään”
- Eveliina Salonen oli pysäyttämätön – maailmanmestaruus näkyy myös lompakossa
- Lotta Haralan ura päättyi karmealla tavalla – näin Ruotsissa reagoitiin
- AL: Ura päättyi kammottavalla tavalla – Lotta Harala loukkaantui vakavasti
- SS: Yhdistetyn nousevalle 19-vuotiaalle suomalaistähdelle hieno tunnustus