Johannes Kläbo ei voinut enää olla hiljaa – myönsi synkän totuuden
Maastohiihdon maailmancupin alkukausi on ollut etenkin miesten osalta karua katsottavaa. Norjalaiset ovat dominoineet sesongin alkua.
Lillehammerin vapaan hiihtotavan kisassa 10 parhaan joukossa oli peräti yhdeksän norjalaista. Norjan ykköstähti Johannes Kläbo ei edes osallistunut tuohon kisaan.
Kläbo on myöntänyt Nettavisenille, että tilanne on synkkä.
– Mielestäni on hullua, että on niin monta norjalaista kärjessä tässä kisassa (sunnuntain 20 kilometrin perinteisen kisa). Olisi tietenkin hyvä juttu, jos muun maan hiihtäjiä olisi paremmilla sijoilla, linjasi Kläbo.
Venäjän mediassa iloittiin Kläbon sanoista. Myös ampumahiihtolegenda Ole Einar Björndalen lausui sanoja, jotka kelpasivat itärajan takana ja jotka saavat toki vastakaikua ympäri hiihtomaailmaa. Hänen mielestään koko tilanne on kestämätön.
– Maastohiihdon kehitys on menossa täysin väärään suuntaan. Tämä on katastrofi. Kansainvälinen hiihtoliitto on vastuussa tästä.
– En ole varma, panostavatko he samalla tavalla kuin kansainvälinen ampumahiihtoliitto. Toivon, että he päätyvät siihen, että useampiin maihin sijoitetaan. Ei ole sattumaa, että ampumahiihto on päässyt tähän tilanteeseen. Heikompia maita on tuettu vuosia, ja tuki jatkuu.
– Mielestäni kilpailun puute on suurin ongelma maastohiihdolle. Useampien maiden on investoitava ja houkuteltava uusia urheilijoita, sanoi Björndalen Expressenille.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Suomen mitalitili auki yleisurheilun EM-kisoissa?
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Lotta Harala lähtee EM-radalle poikkeuksellisesta tilanteesta – ”En sitä täällä mieti”
- Hilla Uusimäen ja Heidi Salmisen EM-urakka päättyi pettymykseen – karu loppu välierissä
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- IS: Mika Poutala vakavassa onnettomuudessa – karu tieto sairaalasta
- Yleisurheilun EM-kisat 10.8.2026 – päivän ohjelma, aikataulu, tv ja suomalaiset