Oho! Suomalainen naishiihtäjä yllätti – puhui avoimesti sukupuolielämästään

Hiihtäjä Krista Pärmäkoski on päässyt esittelemään hieman erilaista puoltaan Tiktok-palvelussa.
Pärmäkoski on julkaissut alkutalven aikana paljon huvitusta herättäneitä videoita. Paljon huomiota on saanut yksi hassuttelu.
Lyhyellä videolla soi taustalla kohta Tippa-T:n ”Turisti”-kappaleesta. ”Mikään täst ei tullu ilmaseks. Monii öitä ollu ilman sex”, kuuluu taustalla.
Pärmäkoski jakoi Tiktok-videon yhteyteen kuvankaappauksen Ilta-Sanomien jutusta. Siinä kerrottiin Sebastian Vettelin kuntovalmentajana pitkään toimineesta Tommi Pärmäkoskesta, joka on siis hiihtotähden aviomies.
– Pärmäkoski kulki Vettelin rinnalla 2008–2011, ensimmäisen vuoden osa-aikaisena ja kaksi viimeistä erittäin tiiviisti. Vuosien aikana tapahtui paljon. Vettel siirtyi Toro Rossolta emätalli Red Bullille ja voitti kaksi kaikkiaan neljästä mestaruudestaan.
– Kaksikko vietti yhdessä jopa 320 vuorokautta vuodessa, mikä on enemmän kuin Pärmäkoski viettää puolisonsa, huippuhiihtäjä Krista Pärmäkosken, kanssa nykyään, luki Ilta-Sanomien jutussa.
Krista Pärmäkoski päätti tarjota videon yhteyteen oman korjauksensa.
– Korjaan: Koskaan näiden 11 vuoden aikana.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas