Tekeekö Krista Pärmäkoski katastrofaalisen virheen? – Norjasta pamahti tuima väite
Hiihdon maailmancupiin täksi kaudeksi tullut pistelaskujärjestelmä tarkoittaa käytännössä sitä, että pelkkä osallistuminen ja hyvät sijat kärjen takana voivat taata jopa kokonaiskilpailun voiton. Yksittäisten kisojen ja huippusijojen painoarvo on vähentynyt merkittävästi.
Alkukauden aikana jotkut hiihtäjät ovat ottaneet kaiken irti tuosta. Norjan Tiril Udnes Weng johtaa maailmancupia. Suomen Krista Pärmäkoski on kolmantena. Molemmat naiset ovat urakoineet kunnolla alkukauden aikana, kun taas esimerkiksi ruotsalaistähdet ovat jättäneet kisoja väliin.
Pärmäkoski ilmoitti viime kauden päätteeksi jatkavansa uraansa. Yksi iso motivoiva tekijä oli mahdollinen henkilökohtainen MM-kulta.
Norjassa on nyt alettu pohtia Udnes Weng tilanteen vuoksi, onko mahdollista menestyä loistavasti maailmancupissa ja olla huippukunnossa MM-kisoissa.
– Ei, latasi hiihtolegenda Martin Johnsrud Sundby suoraan VG-lehdelle.
– Jos haluaa taistella keltaisesta paidasta (maailmancupin johtaja), täytyy kilpailla viikonlopusta toiseen. Sillä on seurauksensa, jos haluaa tavoitella sitä. Ei pysty esimerkiksi pitämään taukoa. Sillä on hintansa. Siksi on vaikeaa olla iskussa MM-kisoissa.
Udnes Weng itse kertoo nauttivansa kilpailemisesta. Hän haluaa taistella maailmancupin voitosta niin kauan kuin se on mahdollista. Tour de Ski näyttää suunnan tuon taiston suhteen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Hiihtofaneille karu uutinen – Suomen Cupin tv-tilanne täysin auki
- Joni Mäki teki rajun ratkaisun – pitkä yhteistyö päättyi
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”
- Amanda Kotaja tykitti hurjan Suomen ennätyksen – maailmanennätysnainen jäi taakse
- Kristiina Halonen jäi kauas ennätysvauhdista – taustalla pitkä ongelmakierre
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Carlos Alcarazin karu uutinen järkyttää – Wimbledon kokee valtavan menetyksen
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- 19-vuotias huippulupaus potkittiin maajoukkueesta tv-ohjelman vuoksi
- Ilkka Herola kuittasi muhkeat bonukset olympiamenestyksestä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Emma Tainio paljasti hurjan leirireissun – hätänumeroon soitettiin Portugalissa
- Ruotsin tähtilupaus keskeytti kautensa – taustalta paljastui vakava syömishäiriö
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- Saara Keskitalo räjäytti heti kauden avauksessa – hurja aika Italiassa
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”