Venäläisvalmentajalta suoraa puhetta Iivo Niskasen tilanteesta
Hiihdon maailmancup kiinnostaa myös Venäjällä, vaikka maan hiihtäjiä ei nähdä tällä kaudella kisoissa. Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välbe on toki väittänyt, että häntä ei maailmancup kiinnosta. Valmentaja Jegor Sorin on eri linjoilla.
Championat-sivusto tiedusteli Sorinilta, onko hän seurannut maailmancupin kisojen tapahtumia. Miehen vastaus oli rehellinen.
– Ilman muuta. Seuraan vastustajia, katson mitä he ovat muuttaneet, kuka on kehittynyt, onko ilmestynyt uusia nimiä ja millä tasolla kisat nyt ovat. He kilpailevat samoilla reiteillä kuin aiemmin, joten pystyy laskemaan plussia ja miinuksia, avasi mies ajatteluaan.
Johannes Kläbo on ollut alkukauden suuri nimi poissaoloistaan huolimatta. Norjalaistähti on voittanut kaikki neljä kisaa, joihin hän on osallistunut. Sorin ei kuitenkaan hehkuta Kläboa liikaa. Hän otti samalla esiin koronavirustartunnan vuoksi sivussa olleen Iivo Niskasen tilanteen.
– Yleisesti ottaen en ole nähnyt kehitystä. Kläbo toki voitti perinteisen kisan 20 sekunnilla. Olen varma, että jos Iivo Niskanen ja meidän hiihtäjämme olisivat kilpailleet, olisi ollut paljon tasaisempaa ja joku muu olisi voinut voittaa.
– Sama koskee myös sprinttiä, etenkin perinteisen hiihtotavan kisoja. Johannes on toki kovin tällä hetkellä. Naisissa on samat nimet, ruotsalaiset, norjalaiset ja saksalaiset. Nuoret eivät ole vielä tehneet läpimurtoa huipulle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kalevan kisojen moukariringistä nousi kohu – Silja Kosonen arvosteli järjestelyjä rajusti
- Saga Vanninen teki yllättävän tempun – ilmestyi Kalevan kisoihin uudessa roolissa
- Kalevan kisoissa hurja läpimurto – lähes sekunnin ennätysparannus toi EM-paikan
- Suru-uutinen: Suomen vahvin mies menehtyi 50-vuotiaana
- Ilona Mononen sai takapakkia ennen Kalevan kisoja: lähetti hurjan viestin EM-kisoihin
- Nooralotta Neziri koki karun kohtalon – ”se on minun syyni”
- Suomen EM-toivo teki kovan päätöksen – Kalevan kisat jäävät väliin
- HS: Wilma Heltelältä nolo paljastus – ”Nykyään tajuan”
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- HS: Wilma Heltelältä nolo paljastus – ”Nykyään tajuan”
- Kalevan kisoissa hurja läpimurto – lähes sekunnin ennätysparannus toi EM-paikan
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Suomen EM-toivo teki kovan päätöksen – Kalevan kisat jäävät väliin
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen