Hiihtotähti Iivo Niskanen tekee melkoista tiliä. Asia tulee ilmi Kauppalehden hiljattain tekemästä selvityksestä.

Iivo Niskanen Oy:n tuorein tilinpäätös on vuodelta 2021. Yritys on perustettu vuonna 2017.

Kauppalehden jutusta selviää, että yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto on vuoteen 2021 ollut 1,2 miljoonaa euroa.

– Voittoa on kertynyt toiminta-ajalta 910  300 euroa. Palkkaa yhtiöstä ei ole nostettu. Osinkoja on nostettu 150 000 euroa, kertoo Kauppalehden Ari Rajala jutussa.

Yrityksen vuoden 2021 liikevaihto oli noin 281  000 euroa ja tulos noin 218 000 euroa. Tilikauden tuloverot olivat noin 54  540 euroa.

On varsin todennäköistä, että liikevaihto nousi olympiavuonna ennätyslukemiin. Nuo lukemat saadaan selville aikanaan.

Iivo Niskanen voitti Pekingin olympialaisista kultaa, hopeaa ja pronssia. Niskanen vaihtoi viime keväänä manageria. Miro Rousku on tuonut uusia tuulia miehen taustajoukkoihin.