Naisurheilija alkoi kuvata melkoista materiaalia – treenikavereiden vaimojen mitta täyttyi
UFC:stä unelmoiva vapaaottelija Alice Ardelean on joutunut kohtaamaan urallaan melkoisia haasteita, joita ei tule jokaiselle vastaan.
Nainen kertoi hiljattain Daily Star -lehdelle vastoinkäymisistään. Ongelmia ovat aiheuttaneet esimerkiksi samalla salilla harjoittelevien kumppanit.
Ardelean liittyi OnlyFans-palveluun kerätäkseen varoja omaa uraansa varten. Kyseisessä palvelussa voi esimerkiksi julkaista itsestään vähäpukeisia kuvia ja videoita, joista käyttäjät maksavat.
Naisen ratkaisu siirtyä palveluun maksoi kuitenkin oman hintansa hänen salillaan.
– Kun aloitin OnlyFansissa, aloin saada ilkeitä katseita salilla, jossa harjoittelin, väitti hän Daily Star -lehdelle.
– Joidenkin salilla harjoittelevien vaimot lähettivät jopa viestejä ”olet sellainen…” ja alkoivat haukkua minua. He pelkäsivät, että miehet ryhtyisivät tilaajiksi, väitti Ardelean.
Ardelean sai tarpeekseen draamasta. Hän siirtyi toiselle salille ja käyttää kuvistaan sekä videoistaan saamiaan rahoja maksaakseen harjoittelustaan, ravitsemusterapeutilleen ja treenikamoistaan.
30-vuotiaan Ardeleanin UFC-unelma vaikuttaa kaukaiselta. Kärpässsarjassa otteleva nainen on voittanut seitsemän kamppailua ja hävinnyt viisi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lindsey Vonn: shokkiratkaisu!
- Tiesitkö? Olympialaiset käyntiin jo kaksi päivää ennen avajaisia – tässä ohjelma
- Lotta Harala: uusi ennätys!
- Ruotsilla kävi nolo moka: ”Näytämme idiooteilta”
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Frida Karlsson kuljeskeli olympiahotellissa alasti pelkässä pyyhkeessä: ”Se oli hauskaa”
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Frida Karlsson kuljeskeli olympiahotellissa alasti pelkässä pyyhkeessä: ”Se oli hauskaa”
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- Tiesitkö? Olympialaiset käyntiin jo kaksi päivää ennen avajaisia – tässä ohjelma