Suomalaisässä pihalla maailmancupista – Ylelle karu tieto miehen tilanteesta

Yhdistetyn maailmancup-kausi on alkanut suomalaisittain kohtuullisen vaisusti. Isoja odotuksia on ladattu nuoriin kykyihin, mutta tällä hetkellä tilanne ei näytä erityisen ruusuiselta.
Perttu Reposen viime kausi antoi odottaa paljon. Hän oli Pekingin olympialaisissa henkilökohtaisen kilpailun 22:s. Sesonki päättyi nuorten MM-joukkuekultaan ja henkilökohtaiseen nuorten MM-hopeaan.
Sen jälkeen alkoivat kuitenkin ongelmat. Reponen on ollut pihalla tämän kauden maailmancupin kisoista.
Maajoukkueen nykyinen päävalmentaja Antti Kuisma on kertonut Ylelle, että viime vuoden huhti–toukokuussa Reponen joutui ikävään kierteeseen.
– En ole vielä törmännyt kovin moneen ihmiseen, jotka olisivat sairastaneet tällaisia niin sanottuja normaaleja flunssia kuukausi- tai vuositolkulla. Jossain vaiheessa sen täytyy kääntyä, Kuisma sanoi Ylelle.
Reponen itse on harmissaan. Hän kommentoi myös asiaa Ylelle.
– Olen ollut sairastelukierteessä läpi harjoituskauden. Nyt olen jo päässyt harjoittelemaan, mutten ole valmis vielä kilpailemaan, Reponen kuittasi tilanteensa Ylelle.
Reponen saatetaan kuitenkin Kuisman mukaan nähdä maailmancupin kisoissa tammikuun lopulla Seefeldissä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly