Alisa Vainio tykitti SE-ajan – paljasti kisan jälkeen jäätävän temppunsa

Kestävyysjuoksija Alisa Vainion vuosi on alkanut vahvasti. Sunnuntaina hyvä vire kantoi kunnolla hedelmää, kun nainen rikkoi Sevillan maratonilla Suomen ennätyksen. Hän paineli ajan 2.27.26.
Vainio rikkoi Ritva Melenderin 28 vuotta vanhan SE-ajan 34 sekunnilla. Hän alitti myös MM-kisojen tulosrajan.
– Ihan tyytyväinen olen juoksuun. Tämä on paras tapa ottaa ennätyksen kanssa pieniä steppejä eteenpäin, Vainio sanoi.
– Uskon, että Suomen ennätys tulee tuosta vielä paranemaan, joko minun tai jonkun muun juoksemana, arvioi Vainio SUL:n tiedotteella.
Vainio aloitti juoksun varsin vauhdikkaasti, sillä ensimmäinen 10 kilometriä meni hieman alle 34 minuutin. Sen jälkeen nainen teki peliliikkeen, joka kantoi hedelmää.
– Ensimmäinen 10 kilometriä oli aika reipas. Ajatus oli, ettei se olisi mennyt niin kovaa, mutta niin se meni, eikä siinä heti takana tullut sopivaa ryhmää, jonka mukana olisin voinut juosta, Vainio kertaili.
– Tiesin, että vauhtia pitää hidastaa. Tein niin ja toimin mielestäni fiksusti. Parista edellisestä kilpailusta on tullut oppia, jatkoi nainen.
Valmentaja Jarmo Viskari piti myös näkemästään. Hän komppasi suojattiaan omassa arviossaan.
– Alisa lähti aika napakasti liikkeelle, ja juoksu näytti hyvältä ja eteenpäin menevältä. Alisa on tunnettu siitä, että hän voi taipua, mutta ei katkea. Nyt juoksu kantoi hyvin maaliin asti, Viskari näki SUL:n tiedotteella.
– Ajan suuruusluokka oli ihan oikeansuuntainen tässä kohtaa. Toki päivän kunto ratkaisee aina ne minuutit.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta

- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa