Joni Mäki joutui pettymään hiihdon MM-kisoissa Planicassa. Pekingin olympialaisista ja Obertdorfin MM-kisoissa parisprintin hopeaa voittanut Mäki jäi ilman mitalia sunnuntaina. Mies taipui Niilo Moilasen kanssa sijalle 11 sunnuntain parisprintissä.

Mäki kertasi vielä sunnuntaina Instagramissa päivän tapahtumia. Hän myönsi, että nyt ei riittänyt.

– Laitettiin tänään Niilo Moilasen kans parisprintissä jalka kaasulle kova vauhtisessa kisassa hyvissä ajoin. Tänään se ei kuitenkaan kantanut aivan loppuun asti. Parhaamme kuitenkin laitettiin peliin. Itsellä jo hieman parempaa kulkua sprintin jälkeen, vaikka ei se vielä lentoon lähtenyt, avasi Mäki.

Lisää keskustelua hiihtolajeista Talviurheilun olohuoneessa.

Mäki paljasti samalla, että hänen urakkansa Planicassa on ohi. Henkilökohtaisessa sprintissä puolivälieriin jäänyt Mäki ei siis odotetusti kilpaile miesten viestissä.

– Kisat päättyivät omalta osalta tän päivän otatukseen. Ei tullut tällä kertaa onnistumisia näissä skaboissa. Hieman kyllä jää harmittamaan ettei päässyt aivan 100% iskussa ladulle mittaamaan tän hetkistä kuntoa. Otetaan kuitenkin kaikki oppi matkaan mitä reissusta jää käteen ja tullaan entistä nälkäisempänä takaisin! viestitti Mäki Instagramissa.

Suomen joukkueet vapaan hiihtotavan 10 ja 15 kilometrin väliaikalähtökilpailuihin:

Naiset
Jasmi Joensuu, Kerttu Niskanen, Eveliina Piippo, Krista Pärmäkoski

Miehet
Niko Anttola, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Markus Vuorela

Kotiin jääväksi varamieheksi MM-kisoihin nimetty Markus Vuorela liittyy joukkueen vahvuuteen tänään.

Maanantaina Suomeen matkustavat Mäen lisäksi Jasmin Kähärä, Niilo Moilanen, Arsi Ruuskanen ja Lauri Vuorinen.