Nuorena naisena tennismaailman huipulle noussut EugenieGenieBouchard on kärsinyt viime vuosina paljon ikävistä loukkaantumisista.

28-vuotias tennisässä on valahtanut rankingissa jo sijalle 318. Hän oli vuonna 2014 maailmanlistan viidentenä vain 20 vuoden iässä.

Bouchard joutui tänä vuonna Australian avoiten kaksinpelissä laulukuoroon jo ensimmäisellä karsintakierroksella. Bouchard oli lähes puolitoista vuotta sivussa olkapäävamman vuoksi ennen elokuussa tapahtunutta paluutaan.

Vaikka Australiassa peli ei kulkenut toivotulla tavalla, on Bouchardin katse tiukasti tulevassa. Nainen on päivitellyt ahkerasti treenikuulumisia.

Bouchardilla on reilusti yli kaksi miljoonaa seuraajaa kuvapalvelu Instagramissa. Hän päätti ilahduttaa fanejaan treenien jälkeisillä kuvilla. Kuvateksti villitsi monia faneja.

– (Kuva) treenien jälkeen. Älkää antako ti*sihien häiritä, kiusoitteli tennisässä.

Fanit vastasivat innostuneena.

– Vau, olet täydellinen, vuodatti eräs.

– Suosikkihikeäni, heitti toinen.

Kuvat tästä.